Kurkkaa kaupungin työntekijöiden arkeen 28.4.2026 Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen Koulusihteerillä täytyy olla paineensietokykyä erilaisten aikataulujen vuoksi, pitää kestää jatkuva töiden keskeytyminen ja olla valmis oppimaan uutta kertoo Sari Saarenmaa työstään. 1.4.2026 Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen Palvelussuhdepäällikön roolissa työni kulkee koko organisaation läpi – lähelle arkea, mutta yhtä lailla kohti strategisia ratkaisuja, valaisee Tiina Veijanen. 24.2.2026 Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen Kuluvana keväänä sivistystoimen palveluverkko on työssäni keskeisenä teemana, toteaa sivistystoimenjohtaja Mika Mäkelä. 30.1.2026 Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen Kyläkoulun rehtori Tuomo Haverila iloitsee siitä, että on vielä kouluja, joihin lasten on helppoa ja turvallista tulla, joissa välitunneilla liikutaan ja leikitään. 8.1.2026 Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen Tiedonhallinnan asiantuntija Petri Pakarimäki valaisee työtään tiedon parissa. 2.12.2025 Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen Monimuotoisessa koulukokonaisuudessa rehtorin rooli on olla ennen kaikkea yhdistävä johtaja, toteaa rehtori Marko Aaltonen. 10.11.2025 Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen Parasta on, kun pääsen hyödyntämään aiemmin opittuja taitoja käytännön tilanteissa, kertoo sähköinsinööri Jyri Purunen. 8.10.2025 Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen Parasta työssäni on, kun saan nähdä valmiin kohteen, josta kaupunkilaiset pääsevät nauttimaan, kertoo viheralueiden kunnossapitotyönjohtaja Sanna Holappa. 3.9.2025 Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen Paikkatietotyö on mitä suurimmassa määrin joukkuepeliä, toteaa paikkatietopäällikkö Heikki Karttunen. 5.8.2025 Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen Kun perheet antavat meille arvokkaimpansa hoitoon joka päivä ja luottavat meihin pyyteettömästi, on tämä maailman parhain työ, toteaa päiväkodin johtaja Suvi Kettumäki. Edellinen sivu 1 2 3 4 5 ... Seuraava sivu