Kurkkaa kaupungin työntekijöiden arkeen

Tuomas Ravea kertoo monipuolisesta työstään museonjohtajana. 

Tervehdys täältä museokeskus Taikasta!

Olen ollut Hyvinkäällä museonjohtajana nyt reilun vuoden, mutta takana on työtä museoalalta jo vuodesta 2006 asti. Olen aiemmin urallani työskennellyt Keravan kaupunginmuseossa sekä Järvenpään taidemuseossa ja nyt museokeskuksessa, jossa saan nauttia niin kulttuurihistoriallisen kuin taidemuseon työtehtävistä. Hyvinkäällä kaupunkilaisia ja matkailijoita palveleekin kaksi erinomaista museota, Hyvinkään taidemuseo ja Hyvinkään kaupunginmuseo, jotka yhdessä sijaitsevat Jussintorilla keväällä avatussa museokeskus Taikassa.

Kuten koko huipputiimimme museolla suhtaudun työhöni intohimoisesti. Näen Hyvinkäällä rikkaan historian, josta kannattaa olla ylpeä. Kansallisessa mittakaavassa siitä tiedetään kuitenkin liian vähän, joten töitä on vielä tehtävänä tiedon levittämisen eteen sekä kaupunkilaisille että matkailijoille. Sanoisiko leikkisästi, että yksikin museokeskus Taikassa käymätön on liikaa kuljeksimassa kaduilla. Toivottavasti et tunnista tässä kohtaa pistoa sydämessäsi.

Pienissä museoissa kaikki tekee vähän kaikkea ja työn monipuolisuus onkin yksi suurimmista tekijöistä, jotka tekevät työstä mieluisan. Kahta samanlaista päivää tuskin löytyykään kalenterista. Vaikka näyttelyt ovat vain kolmannes museoiden tekemästä työstä, niin ne ovat näkyvin osa sitä. Maaliskuussa avasimme kaksi näyttelyä ja jo toukokuussa oli ryhdyttävä suunnittelemaan seuraavaa kiihtyvällä vauhdilla, sillä jos esineitä haluaa lainata muista museoista, on lainapyynnöt lähetettävä usein puoli vuotta aiemmin. Vakautta tuo näyttelyohjelma, joka on suunniteltu joustavasti 2–5 vuoden päähän ja jota voi pikkuhiljaa ajan kuluessa edistää, kun kohdalle sattuu uusia esittämistapoja, mielenkiintoisia esineitä, tai taideteoksia.

Lopuksi lyhyesti raapaisu siitä, mitä kevään aikana on ollut työlistalla: näyttelyt, markkinointi, oheisohjelmasuunnittelu ja toteutus, sidosryhmätyö, kokoelmahankinnat, hallinto, talous, rekrytoinnit, kehityskeskustelut, kestäväkehitys, palvelusuunnitelma, kärkihankkeet, vuosiraportointi, avustusten raportointi ja uusien haku. Voinen rehellisesti sanoa tekeväni työtä, jolla on tarkoitus!

Tuomas Ravea
Museonjohtaja
Museokeskus Taika

Tuomas Ravea


>> Aiemmat blogikirjoitukset löydät täältä

Päivitetty 15.7.2022