Kurkkaa kaupungin työntekijöiden arkeen

Kaupungin lakimies Merja Tapalinen kertoo työtehtävien olevan todella vaihtelevia ja yleensä päivä tuo mukanaan yllätyksiä ja kiireellisiä selvitettäviä.


Aamulla käyn läpi sähköpostit ja vastaan saman tien helpoimpiin kysymyksiin. Liputan perusopetusjohtajalta tulleen kinkkisen viestin ja vastaan siihen myöhemmin.

Kaupunginkanslian viikkopalaverissa käydään läpi meneillään olevia asioita ja sivuamme jo hieman ensi vuoden vaaleihin liittyviä asioita. Vuonna 2024 on vuorossa presidentinvaalit heti alkuvuodesta ja europarlamenttivaalit siihen perään kesän kynnyksellä. Keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävä voi kuulostaa puisevalta ja byrokraattiselta, mutta kyseessä on pikemminkin monipuolinen tapahtumanjärjestäjän pesti. Aika haastavaa lakimiehelle!

Seuraavaksi pitää varmistaa, onko kalenteriin merkitylle hankintojen johtoryhmän tapaamiselle varattu neuvotteluhuone, vai laitanko vain luurit korville ja hyppään Teamsin kautta mukaan.

Kaupungintalon aulassa nautitun lounaan jälkeen käyn läpi tarkistettavaksi tullutta sopimusluonnosta. Juuri kun olen kirjoittamassa kommenttia epäselvään sopimuskohtaan, kiinteistöjohtaja soittaa kiireellisellä asialla. Saamme asian selvitettyä ja voin jatkaa sopimusluonnoksen kanssa. Sähköposti kilahtelee taustalla tasaisin välein.

Lakimiehen tehtävät kaupungissa ovat todella vaihtelevia ja yleensä päivä tuo mukanaan yllätyksiä ja kiireellisiä selvitettäviä. Välillä kaivetaan arkiston kätköistä vanhan testamentin perusteella tehtyjä päätöksiä ja seuraavaksi käydään läpi, miten vahingonkorvausvastuu määräytyy, kun kaupungin puistossa kasvavan puun latva tipahtaa viereisellä kadulla ajavan auton päälle.

Pidempinä projekteina työpöydällä on hallintosääntöuudistus ja valtiolta kunnille siirtyvien työllisyyspalveluiden organisoitumiseen liittyvät asiat. Hallintosääntö on vähän kuin kaupungin oma perustuslaki, jota täytyy noudattaa kaikessa toiminnassa. Hallintosäännössä määritellään esimerkiksi, mikä taho kaupungissa tekee päätöksen tontin myynnistä tai päiväkodin paikasta.

Tykkään työssäni siitä, kun voin auttaa kaupungin eri toimialojen edustajia eteenpäin kinkkisissä tilanteissa. Eniten minua kuitenkin kiinnostaa hallinnon prosessien kehittäminen niin, että arki olisi kaikilla sujuvaa.

Merja Tapalinen
Lakimies

Merja Tapalinen


>> Aiemmat blogikirjoitukset löydät täältä

Päivitetty 29.5.2023