Kurkkaa kaupungin työntekijöiden arkeen

Tulevat vuodet ovat työntäyteisiä ja ammatillisesta haastavia, kertoo kiinteistöjohtaja Antti Nikkanen.

Kiinteistöjohtajalla työmaata riittää

Tai tarkemmin sanottuna tilakeskuksella työmaata riittää. Kaupungin rakennushankkeet, tilojen vuokraus ulkoisille ja sisäisille asiakkaille sekä energiatehokkuus ja sähkökatkot. Muun muassa nämä asiat ovat tällä hetkellä aktiivisina meidän pöydällämme.

Johdan tilakeskusta, jossa työskentelee reilut 50 kiinteistöalan ja tekniikan ammattilaista. Tärkein tehtäväni johtajana on varmistaa tilakeskuksen henkilöstön onnistuminen omassa työssään. Tämä tarkoittaa sitä, että hallinnolliset asiat, talousasiat ja sopimukset usein päätyvät minun ratkaistavikseni. Trendinomaisesti myös erilaiset haastavat tai visaiset hankkeet ja päätösasiat löytyvät edestäni. 

Onneksi voin yleensä keskittyä oman työni hoitamiseen, koska tilakeskuksen henkilöstö suvereenisti hallitsee omaa tonttiaan. Työelämä olisi kyllä paljon kurjempaa ilman luotettavaa porukkaa. Osaava porukka on eräänlainen henkivakuutus työssä. En millään itse ehtisi/pystyisi/osaisi olla kaikessa mukana ja kontrolloida kaikkea. Työyhteisön sisäinen luottamus, joka on meidän vahvin pääoma, mahdollistaa minun ja tilakeskuslaisten tehokkaan työskentelyn. Tilakeskuksessa ei kytätä kaveria, vaan annetaan valta ja vastuu hoitaa jokaisen tehtävä parhaalla mahdollisella tavalla.

Samalla periaatteella toimimme myös yhteistyökumppaneiden kanssa. Pelaamme joukkueena muiden toimialueiden kanssa ja autamme heitä onnistumaan. Tilakeskus on olemassa kaupunkia varten, ei toisinpäin. No rehellisenä myönnän, että välillä sitä pelaa myös toisen tontilla, mutta aina rakkaudesta, ei koskaan ilkeämielisesti. Työelämä ja onnistunut johtaminen vaatii sopivan sekoituksen uudistavaa anarkiaa ja tasapainottavaa sääntelyä.  

Tulevat vuodet ovat työntäyteisiä ja ammatillisesta haastavia. Hangonsillan alueen uusi koulu ja päiväkoti -hanke sekä Paavolatalo-hanke ovat käynnistyneet. Tilakeskus rakennuttaa seuraavien vuosien aikana kaksi merkittävää uudisrakennushanketta. Tämä itsessään on haaste jaksamiselle ja tulee varmasti vaatimaan venymistä tilakeskuksen henkilöstöltä sekä kumppaneilta. Kiinteistöjohtajana minun tulee, kuten aikaisemmin, avata pelikenttää niin, että tilakeskuksen ammattilaiset voivat hoitaa tonttinsa asiallisesti ja rakentaa seuraavat Hyvinkään kaupungin arvoiset rakennukset.

Antti Nikkanen
kiinteistöjohtaja

Antti Nikkanen.jpg


>> Aiemmat blogikirjoitukset löydät täältä

Päivitetty 7.12.2022