Kerho- ja ohjaustoiminta

Hyvinkään Nuorisopalvelut järjestää nuorille erilaisia ohjaustoimintoja, joilla tarjotaan nuorille turvallinen tapa viettää vapaa-aikaa ja toimia yhdessä muiden nuorten ja nuorisotyöntekijöiden kanssa. Pyrimme tarjoamaan kaikille tasavertaisen mahdollisuuden osallistumiselle. Nuorisopalveluiden pääkohderyhmänä ovat hyvinkääläiset nuoret ja toiminta on maksutonta.

Avointa nuorisotilatoimintaa järjestetään Nuortentila Spotissa kauppakeskus Willassa. Spotissa järjestetään toimintaa 13–17 -vuotiaille nuorille.

Pelitalo -illat ovat myös avointa nuorisotilatoimintaa, mutta toiminta tapahtuu pelien ympärillä. Toiminta on jaettu alakoululaisille suunnattuun ja sitä vanhemmille nuorille tarkoitettuun toimintaan. Pelitalon sisällä toimii myös erilaisia kerhoja ja nuorten omia toimintaryhmiä.

Ohjattua kerhotoimintaa ja nuorten omia toimintaryhmiä järjestetään pääsääntöisesti nuorisotila Pointissa.

Kerhojen ikärajat vaihtelevat kerhoittain. Huomioithan, että suunnattu ikäsuositus tarkoittaa sitä, että toiminnan pääsääntöinen kohderyhmä on tämän ikäiset ja toiminta ideoidaan ja toteutetaan ikäsuosituksen mukaisesti. Huoltajan päätöksellä myös hieman nuoremmat voivat saapua mukaan toimintaan.

 
Ohjaustoiminta ja aukioloajat syksyllä 2024:

Pelitalo: Nuorisotila Pointissa toimii Pelitalo, jossa järjestetään avointa toimintaa maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin kello 16–20. Pelitalo on yläkoululaisille ja siitä vanhemmille pelaamisesta kiinnostuneille nuorille. Pelitalolta löytyy 20 pelitietokonetta sekä laajat valikoimat erilaisia konsoli-, lauta-, kortti- ja miniatyyripelejä. Paikalle voi tulla vapaasti Pelitalon aukioloaikoina.
Lisätietoa: teijo.ylitalo@hyvinkaa.fi
Tavoitat ohjaajat Pelitalon aukioloaikoina numerosta: 040 680 6121

Kevätkaudella Päihdekupla-tapahtuman jälkeen Pelitalolle pääsevät kuudesluokkalaiset tutustumaan tiloihin ja toimintaan tulevaa syksyä varten.

Pelikerho: Nuorisotila Pointissa toimii alakoululaisten pelikerho, joka on avoinna 4. –6.-luokkalaisille. Alakoululaisten pelikerho on tiistaisin sekä torstaisin klo 14–16 Pitaija ja Papaija nimisissä tiloissa. Pelikerholta löytyy 20 pelitietokonetta sekä laajat valikoimat erilaisia konsoli-, lauta-, kortti- ja miniatyyripelejä. Paikalle voi tulla vapaasti Pelikerhon aukioloaikoina.
Lisätietoa: teijo.ylitalo@hyvinkaa.fi

Nuortentila Spotin avoimet: Kauppakeskus Willassa sijaitseva nuortentila Spotissa on Spotin avoimet 13–17 -vuotiaille tiistaista lauantaihin klo 17-21. Tilassa voi viettää vapaasti aikaa muiden nuorten kanssa esimerkiksi pelaamalla biljardia ja pingistä tai keskustella ohjaajien kanssa sekä arkisista että mieltä painavista asioista.
Lisätietoa: jenna.rintala@hyvinkaa.fi 
Tavoitat ohjaajat Spotin aukioloaikoina numerosta: 040 661 0376

Spotin monitoimikerho: Maanantaisin klo 16-19 nuortentila Spotissa toimii Monitoimikerho, joka on suunnattu 4.–6.-luokkalaisille. Monitoimikerhossa on aina ohjattua toimintaa kunkin kerran teeman mukaan sekä vapaa-aikaa. Tarkemmat tiedot kerhon teemoista löydät instagramista (@nuortenhyvinkaa sekä @suskinupa)
sekä facebookista (Nuorten Hyvinkää sekä suski nupa Hyvinkää). Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista.
Lisätietoja: susanna.himanen@hyvinkaa.fi

Pienoismallikerho: Pienoismallikerho kokoontuu nuorisotila Pointissa maanantaisin klo 17–20. Pienoismallikerho on toimintaa pienoismalleista, miniatyyripeleistä ja pienoisjunaradoista kiinnostuneille nuorille. Tule mukaan rakentamaan, maalaamaan, pelaamaan ja harrastamaan yhdessä muiden kanssa!
Pienoismallikerho on tarkoitettu vähintään 3.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille.
Kerho toimii nuorten omana toimintaryhmänä eli nuorten itse järjestämänä toimintana.
Lisätietoa: mika.joensuu@hyvinkaa.fi

Kehitysvammaisten nuorten illat: KeNu-illat pidetään nuortentila Pointissa parillisten viikkojen maanantaisin klo 17.30–19.30. llloissa nuoret viettävät aikaa yhdessä muiden nuorten ja nuoriso-ohjaajien kanssa vapaan oleilun sekä ohjatun tekemisen kanssa. Toimintaan voi osallistua 13–39 -vuotiaat itsensä nuoriksi tuntevat henkilöt.
Lisätietoja: henna.viitanen@hyvinkaa.fi

Sateenkaareva kahvila: Sateenkaareva kahvila kokoontuu nuorisotila Pointissa tiistaisin klo 16–20. Kyseessä on avoin tila nuorille, jotka pohtivat seksuaalista tai sukupuolista identiteettiään tai kuuluvat hlbtiq+ kattotermin alle. Toiminta on suunnattu 13–29 -vuotiaille ja sijoittuu Pointissa Kookos sekä Pomelo nimisiin huoneisiin. Sateenkaarevaan kahvilaan saapuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista ja jokainen on tervetullut paikalle juuri sellaisena kuin on. Kahvilassa on viikoittain tarjolla kahvia sekä pientä välipalaa maksutta sekä oheistekemistä, johon osallistuminen on vapaaehtoista.
Lisätietoja: jenni.lappalainen@hyvinkaa.fi

Netari: Netarissa voit osallistua verkossa toimivan nuorisotalon toimintaan. Usein tiistaisin klo 17.30-19.30 Twitch-striimin puolella tai klo 20–22 Netarin Discordissa on paikalla hyvinkääläinen nuoriso-ohjaaja. www.netari.fi

Sohvaryhmä: Sohvaryhmä kokoontuu nuorisotila Pointissa keskiviikkoisin klo 15–18. Sohvaryhmä on tarkoitettu nuorille aikuisille. Toiminnassa vietetään aikaa yhdessä, muun muassa laitetaan ruokaa ja pelaillaan.
Lisätietoja: kari.kuikka@hyvinkaa.fi

Tyttöjen ilta: Nuorisotila Pointissa keskiviikkoisin klo 18–21 tytöille avoin tila. Toiminta suunnitellaan nuorten toiveiden mukaan. Tyttöjen ilta on 1317 -vuotiaille tytöille, . Iltoihin osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista. Tyttöjen ilta järjestää välillä reissuja esim. keilaamaan, joista tiedotetaan nuortenhyvinkaa Instagram stoorissa.
Lisätietoja: susanna.himanen@hyvinkaa.fi

Tyttöjen illat 4.–6.-luokkalaisille: Nuorisotila Pointissa keskiviikkoisin klo 16-17:30 on nuorempien tyttöjen ilta, joka on 4.–6.-luokkalaisille suunnattu avoin ilta. Illoissa on aina jotain ohjattua toimintaa nuorten toiveita kuullen sekä vapaa-aikaa! Ei vaadi ennakkoilmoittautumista.
Lisätietoja: susanna.himanen@hyvinkaa.fi

Animekerho: Animekerho kokoontuu nuorisotila Pointissa Mango-nimisessä tilassa torstaisin klo 16–20. Kerhon aikana tehdään yhdessä kaikkea mahdollista japanilaiseen anime-, manga- ja pop-kulttuuriin liittyvää. Kerho on suunnattu 12-vuotiaille ja siitä vanhemmille nuorille.
Lisätietoa: jenni.lappalainen@hyvinkaa.fi

Taideryhmä Poimu: Nuorisotila Pointissa, Pomelo-nimisessä huoneessa kokoontuu taideryhmä Poimu, joka on 14-vuotiaille ja siitä vanhemmille nuorille sekä nuorille aikuisille. Toiminta on lähtökohtaisesti nuorten oma toimintaryhmä, mutta paikalla on myös nuoriso-ohjaaja. Taideryhmä Poimussa tehdään monimuotoisesti taidetta, välineistöä löytyy maaleista piirtovälineisiin sekä askartelumahdollisuuksia. Välillä myös mahdollisuus digipiirtämiseen!
Lisätietoa: vilu.ilmonen@hyvinkaa.fi

Musaillat: Maanantaisin klo 16–20 Nuorisotila Pointissa on avoin musailta, joka kokoontuu Guava-nimisessä tilassa. Musailtoihin voi tulla musisoimaan, kuuntelemaan toisten soitantaa, keskustelemaan musiikista, etsimään bändikavereita tai ideoimaan tapahtumia!
Lisätietoja: henna.viitanen@hyvinkaa.fi

Nuva-illat: Nuorisovaltuusto järjestää kaikille vaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille avoimia iltoja, joihin voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista. Illoissa on vapaata oleskelua ja keskustelua vaihtuvien teemojen ympärille.
Lisätietoa: mikko.nurminen@hyvinkaa.fi ja @hyvinkaannuorisovaltuusto

Nuorisotyö kylässä: Nuoriso-ohjaajat jalkautuvat Hyvinkään kyläalueille (Noppo, Ridasjärvi ja Palopuro) kerran kuukaudessa viikonlopun ajan. Toiminta on suunnattu 8-18- vuotiaille nuorille. Jokaiselle kerralle on suunniteltua yhteistä tekemistä, johon osallistuminen on vapaaehtoista. Tarkemmat paikat, päivämäärät sekä kellonajat päivitetään someen; Instagram @nuortenhyvinkaa Facebook: Nuorten Hyvinkää.
Lisätietoja: susanna.himanen@hyvinkaa.fi

Nuorisotila Pointtiin liittyvissä asioissa (esim. ehdotukset kerho-toimintaan) voit olla yhteydessä: jenni.lappalainen@hyvinkaa.fi
Yleistä lisätietoa ohjaustoiminnasta voi kysyä osoitteesta: nuoriso-ohjaajat@hyvinkaa.fi

Päivitetty 19.8.2024