Kurkkaa kaupungin työntekijöiden arkeen

Elinkeinopäällikkö Jyrki Käki toteaa, että uudet asiat, erilaiset päivät ja asioiden monipuolisuus tekee työstäni haastavaa, mutta samalla erittäin mielenkiintoista.


Hyvinkää - elinvoimainen yrityskaupunki

Kaupungin elinvoimayksikkö koostuu tonttipalveluista, kaavoituksesta, työllisyys- ja kotouttamispalveluista sekä elinkeinopalveluista. Yhteensä meitä elinvoimalaisia on vajaat 30 henkilöä; elinkeinotoimen tehtävien parissa täyttä työaikaa tekee vain yksi henkilö. Minä.

Onneksi töitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin. Kaupunkiorganisaatiossa minulle lähimpiä työkavereita ovat kaupunginjohtaja, kaupunkikehitysjohtaja, kaavoitus- ja työllisyyspäälliköt. Elinkeino- ja yritysasiat ovat monialaista tekemistä ja niiden parissa kaupungilla työskentelee ammattilaisia kaikilla toimialoilla.

Yritysten tarpeet ja toiveet poikkeavat tapauskohtaisesti toisistaan niin paljon, että valmista kaavaa asiakkaan auttamiseksi ei ole. Uudet asiat, erilaiset päivät ja asioiden monipuolisuus tekee työstäni haastavaa, mutta samalla erittäin mielenkiintoista. Tarvittaessa kerään asiantuntijoiden joukon kokoon tai toimin itse sellaisessa ryhmässä, jossa pyritään ratkaisemaan asiat niin, että lopputulos on yrityksen näkökulmasta tavoitteen mukainen. Ratkaisun tulee olla sellainen, että kaupunkina kohtelemme kaikkia tasapuolisesti ja saavutamme myös kaupungin kannalta hyvän lopputuloksen. Toteutamme yhden luukun toimintamallia: koordinoitu kaupunkiorganisaation sisäinen toiminta, sovittu yhteyshenkilö ja selkeä viestintä yrityksen suuntaan tekee prosessista yrityksen näkökulmasta yksinkertaisen, kun yhdellä henkilöllä on kokonaisuus käsissään eikä yrittäjän tarvitse ”juosta luukulta toiselle”.

Kaupungin osaajien lisäksi teen säännöllistä yhteistyötä mm. YritysVoimalan, TechVillan, kauppakamarin, oppilaitosten, yrittäjäjärjestön, paikallisten kiinteistötoimijoiden ja KUUMA-kuntien kollegoiden kanssa. KUUMA-kuntien kanssa olemme käynnistäneet Helsinki Ring of Industry -yhteistyön, sen tavoitteena on lisätä alueemme näkyvyyttä ja vetovoimaa kansainvälisessä yrityskentässä.

Hyvinkääläisen verkostomme yhteinen tavoite ja tehtävä on kaupungin elinvoiman kehittäminen ja vetovoiman lisääminen. Elinkeinotoimessa käymme jatkuvasti yritystonttineuvotteluja eri kokoisten yritysten kanssa. Neuvotteluprosessit saattavat olla pitkiä ja vaiherikkaita. Osa neuvotteluista menee maaliin ja osa ei etene sijoittumiseen tai tonttikauppaan asti. Viime vuosina yhteydenotot kaupungin suuntaan ovat ilahduttavasti lisääntyneet ja toteutuneiden tonttikauppojen lisäksi kaupungin liiketiloihin on tullut runsaasti uusia toimijoita.

Hyvinkään kaupunkikeskusta on vireä ja pärjää erinomaisesti kaupunkikeskustojen vertailuissa. Kaupunki pysyy jatkossakin vireänä ja elinvoimaisena kun kaupunkilaiset käyttävät oman kaupungin palveluita, osallistuvat tapahtumiin ja vievät eri kanavilla viestiä elinvoimaisesta Hyvinkäästä eteenpäin.

Business Hyvinkää -sivustolla esitellään mm. kaupungin yritystonttitarjontaa ja tuodaan esiin Hyvinkään hyviä puolia elinkeinoelämän näkökulmasta. Sivustolla aloitetaan maaliskuussa Yritystarinoita Hyvinkäältä -juttusarja, jossa kerrotaan tarinoita yritysten ja yrittäjien taustalta. Hyvinkään yrityskartalta löytyykin todella paljoin eri kokoisia ja eri toimialoilla toimivia mielenkiintoisia yrityksiä. Osa toimii paikallisesti ja toiset ovat maailmanluokan toimijoita.

Yrityksiä palvelee ja elinkeinoelämää Hyvinkäällä edistää sitoutunut ja motivoitunut yhteisö, joka työskentelee Hyvinkään parhaaksi.
On hienoa ja antoisaa toimia näissä osaajien verkostoissa!

Jyrki Käki
Elinkeinopäällikkö

Jyrki Käki


>> Aiemmat blogikirjoitukset löydät täältä

Päivitetty 14.3.2023