Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen

Haastavinta tässä työssä ovat ICT-ympäristöjen jatkuvasti monimutkaistuva kokonaisuus, niiden riippuvuudet keskenään, lainsäädäntö sekä maailmanlaajuinen kyberturvallisuustilanne, toteaa  tietohallintopäällikkö Kati Rautio.

Olen Kati Rautio ja työskentelen Hyvinkään kaupungilla tietohallintopäällikkönä. Johdan tietohallintopalveluita, johon kuuluvat tietohallinto- ja paikkatietoyksiköt. Yksiköissäni työskentelevät Pekka, Mika, Anu, Anne ja Jyrki. Heidän kanssaan on ilo tehdä töitä, kun voi luottaa, että työt tehdään ammattitaidolla ja tunnollisesti, huumoria unohtamatta. Vastaan myös Hyvinkään kaupungin strategisesta ICT-kehittämisestä ja niihin liittyvien projektien/hankkeiden ohjauksesta ja määrärahoista. Perustietotekniikka on ulkoistettu Telia Finland Oy:lle. Tietohallinto vastaa koko kaupungin ICT-arkkitehtuurista.

Mitä tietohallintopäällikön työviikkoon kuului tämän blogin kirjoituksen aikoihin?

Työpäiväni olivat vaihtelevia, aika hektisiä ja mielenkiintoisia, kuten yleensä. Viimeiset neljä vuotta suurin työllistävä hanke on ollut perustietotekniikka- ja tietoliikennepalveluiden kilpailutus ja palveluiden siirrot kilpailutuksen voittaneen Telia Finland Oy:n jatkuvien palveluiden piiriin. Tämä hanke on nyt siinä pisteessä, että palvelut ovat siirtyneet Telian ylläpidettäviksi ja toimitusprojektikin saadaan päätettyä tänä syksynä. Toimittajahallintaan (sekä Telian että muiden toimittajien) liittyy paljon yhteistyö- ja palveluhallintaan liittyviä palavereita ja ne pidetään lähes yksinomaan etäpalavereina Teamsin välityksellä.

Sähköpostia tulee paljon ja kysymykset ovat aika laidasta laitaan. Osaan pystyy vastamaan suoraan, mutta aika moni vaatii lisää tutkimista. Aika lailla teemme ns. salapoliisityötä ja ongelmanratkaisukyky on tässä työssä todella tärkeää.

Päiviini kuului myös toimialojen avustamista hankintojen valmisteluissa ja sopimusten läpikäynnissä sekä tietohallinnon projektiseurannan läpikäyntiä yhdessä tiimin kanssa. Viikon aikana valmistelin Digitiekartta-projektin (liittyy Pelikirjan digitaalisuus-tukipilariin) työpajojen sisältöä ja käytännön järjestelyjä, viranhaltijapäätöstä, Microsoftin lisenssitason korotusta ja hyväksyin laskuja. Kävimme myös yhdessä kollegojen kanssa läpi mitä tekoäly mahdollistaisi Hyvinkään kaupungille sekä toisessa palaverissa läpi varautumiseen ja valmiuteen liittyviä asioita. Osallistuin myös sähköisen asioinnin (palautteet) kehittämispalaveriin. Työviikkoon sisältyi myös kuntien kyberturvallisuuteen liittyvä koulutus.

Haastavinta tässä työssä ovat ICT-ympäristöjen jatkuvasti monimutkaistuva kokonaisuus, niiden riippuvuudet keskenään, lainsäädännön sekä maailmanlaajuisen kyberturvallisuustilanteen tuomat lisävaatimukset. Ne tulee erityisesti ottaa huomioon jokapäiväisessä työskentelyssä ja uuden suunnittelussa. Tärkeää on myös miettiä jatkuvasti, miten nämä muutokset vaikuttavat käyttäjiin. Tahtotila on varmistaa, että ICT-järjestelmät ovat käytettäviä, toimivia ja tietoturvallisia ja niitä kyetään keskitetysti ylläpitämään.

Kaikista mukavinta tässä työssä ovat kivat työkaverit, yhteistyökumppanit ja muiden kuntien kollegat ja se tunne, kun saamme kehitettyä ICT-ympäristöä vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Lämmin kiitos kaikille Hyvinkään kaupungin työntekijöille mukavasta yhteistyöstä, tuesta ja kärsivällisyydestä aika kovienkin muutosten keskellä.

Syysterveisin,
Kati

Rautio Kati

Kati Rautio
Tietohallintopäällikkö


>> Aiemmat blogikirjoitukset löydä täältä 

Päivitetty 26.9.2023