Korjaustyöt käynnissä Sveitsin uimalassa

Sveitsin uimalassa on aloitettu korjaustyöt viime viikolla saatujen tulosten mukaisten poikkeamien korjaamiseksi. 

Naisten suihkutiloissa ja tilaussaunassa tehtiin tarkastusmittauksia. Keskiviikkona 20.3.2024 saatujen tulosten mukaan havaittiin poikkeamia. Tutkimuksissa todettiin toimenpiderajan ylittävä määrä legionella-bakteeria. Korjaustyöt uimalassa aloitettiin torstaina 21.3.2024, ja uimala ja kuntosali suljettiin yleiseltä käytöltä töiden ajaksi.

Tällä hetkellä käynnissä on muiden muassa runkojohtoihin asennettava kylmän veden automaattihuuhtelu ja desinfiointi hypokloriitilla. Samoin verkoston lämpötiloja tarkastetaan. Legionella-bakteeri on arvaamaton taudinaiheuttaja. Kesällä 2023 Sveitsin uimalassa bakteeria esiintyi niin ikään, ja tuolloin tehtiin tarvittavat korjaustoimenpiteet. Olosuhteita on jälkivalvottu, minkä vuoksi bakteeriesiintymä havaittiin 20.3.2024.

Tiloissa tullaan tekemään korjaustöiden jälkeen lisämittauksia, joiden tuloksista viestitään heti kun saamme lisätietoja. Tilojen avausaikataulut riippuvat saapuvista tutkimustuloksista, joista kerromme heti kun tulokset valmistuvat.

Pahoittelemme asiakkaillemme aiheutuvaa vaivaa!

Lue aiempi tiedote: Sveitsin uimala on toistaiseksi suljettu

Lisätiedot

  • Heikki Rönnqvist
    terveystarkastaja
    p. 040 155 4393
    ma-pe kello 8-16
  • Antti Nikkanen
    kiinteistöjohtaja
    p. 040 661 3744
  • Jarmo Vakkila
    liikuntapäällikkö
    p. 040 809 4386

Legionella-bakteeri

Legionella-bakteeria esiintyy pieniä määriä luonnon makeissa vesissä ja maaperässä. Kaikki vesijärjestelmät (kodit, uimalat), joissa vesi on lämmintä, ovat legionellojen mahdollisia kasvupaikkoja. Vesijärjestelmissä mikrobit lisääntyvät, jos kuuma vesi ei ole riittävän kuumaa tai kylmä vesi on liian lämmintä, jolloin kasvuolosuhteet ovat bakteerille suotuisat.

Ihminen voi saada tartunnan hengittäessään legionella-bakteereja sisältävää aerosolia esim. suihkussa. Itämisaika tartunnasta ensioireisiin on 2‒10 vrk. Sairastumisen riskiä lisäävät perussairaudet, korkea ikä ja tupakointi. Taudinkuva voi vaihdella oireettomasta infektiosta vaikeaan keuhkokuumeeseen, jota kutsutaan myös legioonalaistaudiksi. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen, eikä vettä juomalla.

Päivitetty 25.3.2024