OSMO VALTONEN

(1929-2002)

Osmo Valtonen kävi Taideteollisen ammattikoulun 1955–1958.  Hän oli suomalaisen kineettisen taiteen pioneereja.  Ilmiöt, joita taiteilija on töissään halunnut käsitellä, tulevat havainnollisemmiksi liikkeen kautta. Osmo Valtonen on ollut keskeisiä taiteilijoita 1972 perustetussa Dimensio-ryhmässä, jonka jäsenet olivat kiinnostuneita taiteen, tieteen ja teknologian välisestä yhteistyöstä. Hänen teoksistaan erilaiset hiekkapiirturit ovat saaneet suuren suosion.

Osmo Valtonen

1929-2002

 

PAPYRUSKuvassa pääterveysaseman pihalta, jossa Papyrus suihkulädeteos etualalla
1984

valokineettinen teos

akryyli, ruostumaton teräs

suihkulähde

korkeus 2,50 m

Sandelininkatu 1, Pääterveysaseman piha

  

Suihkulähdeveistos tilattiin taiteilija Osmo Valtoselta terveyskeskuksen pihalle. Taiteilijalle Papyrus oli ensimmäinen ulkotilaan suunniteltu teos. Ulkotilassa oleva valoteos oli teoksen valmistumisen aikaan harvinainen maassamme. Teoksen keskeiset elementit olivat vesi, väri ja valo sekä liike. Teoksen valoelementti oli pitkään toimimaton, mutta julkisen taiteen kunnostustöiden yhteydessä vuonna 2023 teokseen on palautettu vesi- ja valoelementti. Vesialtaan mukulakivistä rakennetut seinäpinnat muistuttavat vanhojen rakennusten sokkelia. Kuva: Ella Tommila.

Päivitetty 24.3.2023