01:109 Hangonsilta 2B

Kaupunginhallitus on kokouksessaan (15.4.2024 § 92) päättänyt Hangonsilta 2b -asemakaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta.

Hangonsilta 2b on järjestyksessään neljäs Hangonsillan alueen osa-alueen asemakaavahanke. Sen keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa uuden peruskoulun ja päiväkodin muodostama kokonaisuus Ystävyydenpuistoon ja nykyisen Hangonsillan päiväkodin tontille (päätös Sivistystoimen palveluverkkosuunnitelmasta, KV 13.6.2022 § 51).

Valmisteluvaiheessa (3.11. – 4.12.2023) oli arvioitavana kolme eri vaihtoehtoa siitä, miten kävelyn ja pyöräilyn yhteystarve Ameriikanraitilta Vanhankirkonraitin päästä Läntisen yhdystien ali Sveitsin suuntaan sekä Kautonkadun kautta pohjoiseen ratkaistaan hankkeelle varattavan yleisten rakennusten korttelialueen (Y) kohdalla.

Ehdotusvaiheessa jatkokehittelyyn koulun ja päiväkodin tontin osalta päätyi mallien B ja C yhdistelmä, jossa rakennuksen sijoittaminen tontin lounaiskulmaan mahdollistaa Kautonkadulta Ameriikanraitille johtavan kevyen liikenteen yhteyden. Ehdotusvaiheessa on hyödynnetty myös koulun ja päiväkodin pidemmälle edennyttä hankesuunnittelua ja tehostettu tontin käyttöä huomioiden samalla luonnosvaiheen jälkeen valmistuneen liikennemeluselvityksen tulokset. Tilaohjelman supistusten johdosta korttelialueelle osoitettua kerrosalaa on supistettu 10 000 m2:een. Muutosten keskeisenä tavoitteena on ollut maksimoida lasten ja oppilaiden käytössä olevan piha-alueen laajuus, käytettävyys ja turvallisuus.

Asemakaavatyössä pyritään myös korttelissa 67 Hankopaanankadun varrella sijaitsevan autopaikkojen korttelialueen (LPA) käytön tehostaminen siten, että sinne voidaan sijoittaa myös mm. kortteliin 62 toteutettavan liikuntahallin autopaikat kaksitoiseen pysäköintilaitokseen. Muuten suunnittelualueella on vähäisesti tarkistettu korttelialueiden rajautumisia ja osoitetaan Läntisen yhdystien katualueelle toteutettavan kevyen liikenteen alikulun ohjeellinen sijainti.

Myös itse liikuntahallitontti (KYU-korttelialue) on lisätty ehdotusvaiheessa suunnittelualueeseen, jotta kaupungin toteutettavaksi siirtyneen ja sitä kautta muuttuneen hallihankkeen tarpeet voitaisiin huomioida asemakaavassa. Näiden muutosten vaikutukset rinnastuvat vaikutuksiltaan vähäiseen asemakaavan muutokseen. Suunnittelualueen muutoksen johdosta on päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa.

Asemakaavaehdotus on nähtävillä 17.4.-17.5.2024 Hyvinkään kaupungintalon avoinna ollessa ala-aulan neuvonnassa (Kankurinkatu 4-6, 1.krs.) ja kaupungin verkkosivuilla www.hyvinkaa.fi/kaavoitus.

Mahdolliset muistutukset osoitetaan kirjallisena 17.5.2024 klo 15 mennessä osoitteella kirjaamo@hyvinkaa.fi tai Hyvinkään kaupunki/ Kirjaamo, PL 86, 05801 Hyvinkää

Lisätietoja: Mika Ahonen, p. 040 865 5881

Tästä linkistä pääset tutustumaan Hangonsilta 2 b aineistoon

Päivitetty 17.4.2024