Tietosuoja

Hyvinkään kaupungin tietosuojakäytännöt

Yksityisyytesi on meille tärkeää. Me Hyvinkään kaupungilla pyrimme varmistamaan, että jokaisen henkilön yksityisyyden suoja säilyy. Tällä sivulla kerromme, miten käsittelemme henkilötietojasi.  

Henkilötietojen käsittely Hyvinkään kaupungilla 

Hyvinkään kaupungin tarjoamat palvelut perustuvat pääsääntöisesti lakisääteisten velvoitteiden toteuttamiseen, yleiseen etuun ja julkisen vallan käyttämiseen. Palveluidemme laadukas tuottaminen, suunnittelu ja seuranta edellyttää  palveluiden käyttäjien henkilötietojen käsittelyä. Kun käsittelemme henkilötietojasi lakisääteisen velvoitteemme  perusteella, perustuu käsittely useisiin eri lakeihin ja asetuksiin.  

Joissain tapauksissa henkilötietojasi voidaan käsitellä myös antamasi suostumuksen perusteella. Silloin, kun henkilötietojasi käsitellään suostumuksen perusteella, Sinulla on milloin tahansa oikeus peruuttaa antamasi suostumus. 

Henkilötietojasi voidaan tietyissä tilanteissa käsitellä myös oikeutettuun etuumme perustuen. Oikeutettu etu voi toimia käsittelyn oikeusperusteena kuitenkin ainoastaan silloin, kun henkilötietoja ei käsitellä Hyvinkään kaupungille laissa määriteltyjen tehtävien suorittamisen yhteydessä.  

Keräämme sinusta vain ennalta määrittelemiemme käsittelytarkoitusten kannalta tarpeelliset tiedot. Toimialakohtaisista tietosuojaselosteista löydät tarkemmat tiedot siitä, mitä henkilötietoja käsittelemme, mihin tarkoituksiin henkilötietojasi käsitellään, ja mitkä ovat käsittelytarkoituskohtaiset oikeusperusteet henkilötietojesi käsittelylle. 

Tietojen säilytys

Henkilötietojen säilytysajat määräytyvät lainsäädännön, suositusten ja arkistointilain määrittelemien säilytysaikojen mukaisesti. Antamillasi tiedoilla voi olla erilaisia säilytysaikoja eri rekistereissä. Mikäli lainsäädäntö ei aseta vähimmäisaikoja tai suosituksia tietojen säilyttämiselle, käsitellään henkilötietojasi lähtökohtaisesti vain niin kauan, kuin on tarpeellista sen käsittelytarkoituksen kannalta, jonka vuoksi tiedot on kerätty. 

Henkilökuntaamme on ohjeistettu käsittelemään henkilötietojasi aina turvallisesti, luottamuksellisesti ja kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. 

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröitynä sinulla on seuraavat tietosuoja-asetuksen mukaiset oikeudet vaikuttaa omien henkilötietojesi käsittelyyn: 

Oikeus tarkastaa tiedot

Sinulla on oikeus saada tieto siitä, käsittelemmekö henkilötietojasi, ja tarkastaa mitä tietoja olemme sinusta keränneet. 

Oikeus tiedon oikaisemiseen tai poistamiseen

Sinulla on oikeus pyytää sinua koskevat virheelliset tiedot oikaistavaksi. Voit myös aina peruuttaa henkilötietojen käsittelylle antamasi suostumuksen, sekä pyytä tietosi poistettavaksi järjestelmästä, mikäli käsittely perustuu suostumukseen. 

Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen

Sinulla on oikeus saada henkilötietosi jäsennellyssä ja yleisesti koneluettavassa muodossa ja oikeus siirtää nämä tiedot toiselle rekisterinpitäjälle, silloin, kun se on teknisesti mahdollista. Oikeus koskee tilanteita, joissa henkilötietoja käsitellään henkilön antaman suostumukseen tai sopimuksen perusteella. 

Rajoittamis- ja vastustamisoikeus

Mikäli koet, että tietosi ovat joiltain osin virheellisiä, sinulla on oikeus vaatia käsittelyn väliaikaista rajoittamista, kunnes olemme varmistaneet tietojen paikkansapitävyyden. Jos tietoja tarvitaan oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi, tietojen käsittelyä on kuitenkin sallittua jatkaa. 

Aina kun tietojesi käsittely perustuu rekisterinpitäjän oikeutettuun etuun, sinulla on oikeus vastustaa sinua koskevien tietojen käsittelyä, mikäli sinulla on tähän perusteltu syy. Tällöin emme saa enää käsitellä henkilötietojasi, ellemme voi perustellusti osoittaa, että käsittelyn jatkamiseen on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, jonka voidaan katsoa olevan riittävän painava syrjäyttääkseen rekisteröidyn edut oikeudet ja vapaudet. 

Valitusoikeus 

Mikäli koet, että olemme käsitelleet henkilötietojasi lainvastaisesti, on sinulla oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle. 

Huom!

Yllä mainitut oikeudet eivät kuitenkaan ole ehdottomia ja niihin sisältyy poikkeuksia. Oikeuksien soveltuvuuteen vaikuttaa esimerkiksi henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste. Arvoimme jokaisen yllä mainittuihin oikeuksiin liittyvän pyynnön tapauskohtaisesti

Kuinka voit käyttää oikeuksiasi rekisteröitynä? 

Voit käydä jättämässä oikeuksiasi koskevan pyynnön Hyvinkään kaupungintalolla, osoitteessa Kankurinkatu 4-6. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi. 

Määräaika tietojen toimittamiseksi tai tietopyyntöön liittyvien lisätietojen antamiseksi on kuukausi pyynnön vastaanottamisesta. Mikäli tietopyyntö on poikkeuksellisen monimutkainen ja laaja, määräaikaa voidaan jatkaa kahdella kuukaudella. 

Tietosuojavastaavan ja rekisterinpitäjän yhteystiedot 

Hyvinkään kaupungin tietosuojavastaavan tavoitat sähköpostilla tietosuojavastaava (ät) hyvinkaa.fi 

Rekisterinpitäjän yhteystiedot: 

Hyvinkään kaupunki, Kankurinkatu 4-6, PL 86, 05801 Hyvinkää 

>> Hyvinkään kaupungin tietosuoja

>> Hyvinkään kaupungin tietoturva

Toimialakohtaiset tietosuojakäytännöt 

Alla olevia linkkejä käyttäen voit avata haluamasi toimialakohtaisen tietosuojaselosteen. Toimialakohtaisista selosteista löydät tarkemmat tiedot siitä, mitä henkilötietoja käsittelemme, mihin tarkoituksiin henkilötietojasi käsitellään, ja mitkä ovat käsittelytarkoituskohtaiset oikeusperusteet henkilötietojesi käsittelylle. 

Kaupunkitasoinen

Sivistystoimi

Konsernipalvelut ja hallinto

Tekniikka ja ympäristö

Lisätietoa tietosuojasta löydät

Pidätämme oikeuden päivittää ja muuttaa tätä tietosuojakäytäntöä ilman erillistä ilmoitusta.

Päivitetty 14.11.2023