Ajankohtaista
-
Kulttuuri ja hyvinvointi –palvelualueen Yhdistyskyselyn 2026 tulokset
Hyvinkäällä toimii monipuolinen joukko yhdistyksiä, joista noin 230 kuuluu kulttuuri- ja hyvinvointilautakunnan toiminnan piiriin. Keväällä 2026 toteutetun kyselyn avulla saatiin ajantasaisempi kuva muun muassa siitä, mitä yhdistykset Hyvinkäällä tekevät, keitä niiden toiminta tavoittaa ja millaisia tarpeita yhdistyksillä on.
Kyselyn tulokset osoittavat, että yhdistysten toimintaympäristö on muuttunut nopeasti. Talouden epävarmuus, kustannusten nousu, palvelujen muutokset ja rahoituksen väheneminen näkyvät niin yhdistysten arjessa kuin niiden toimintaan osallistuvien ihmisten elämässä.
Tulokset tekevät myös näkyväksi yhdistysten tärkeää työtä hyvinkääläisten hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja kaupungin elinvoiman hyväksi – saatua tietoa hyödynnetään kaupungin päätöksenteossa, yhdistysyhteistyön kehittämisessä sekä arvioitaessa, miten kaupunki voi parhaiten tukea yhdistysten toimintaa.
>> Tutustu kyselyn loppuraporttiin painamalla tätä linkkiä
-
Hyvinvoiva elämyskaupunki, Hyvinkään kaupungin hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2027–2030
Tutustu Hyvinkään kaupungin hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmaan 2027–2030 tarkemmin klikkaamalla tästä.
Kaupunkistrategia – Pelikirja
Kun muualla puhutaan kaupunkistrategiasta, meillä Hyvinkäällä on päätetty puhua Hyvinkään Pelikirjasta.
Hyvinkään Pelikirja on kaupunginvaltuuston hyväksymä asiakirja. Samalla se on keskeinen kaupungin johtamisen sekä palvelutuotannon suunnittelun, kehittämisen ja arvioinnin apuväline.
Pelikirjan avulla kerromme, mitä asioita kaupunki toiminnallaan tavoittelee, mitä asioita tulevina vuosina halutaan painottaa ja mitä kaupunki aikoo tehdä tulevaisuuden päämääriensä saavuttamiseksi. Pelikirjassa kerromme, minkälaista tulevaisuutta Hyvinkäälle halutaan rakentaa. Pelikirjassa kuvataan myös kaupungin yhteinen pelitapa, yhteinen tapamme toimia.
>> Kaupunkistrategia, päivitetty Pelikirja 2023-2027
>> Kaupunkistrategia, Pelikirja 2017-2027
>> Hyvinkään osallisuusmalli 2018
Hyvinkään kaupungin ehkäisevän työn suunnitelma
Hyvinkään kaupungin ehkäisevän työn suunnitelmaa on työstetty ennen kaikkea Hyvinkään hyvinvointiryhmässä, mutta siihen on pyydetty kommentteja myös muilta tahoilta, kuten
- Nuorten ohjaus- ja palveluverkostolta
- Vanhus- ja vammaisneuvostojen puheenjohtajilta
- Hyvinkään laajennetulta sivistystoimen joryltä.
Suunnitelma käsitellään kaupungin kulttuuri- ja hyvinvointilautakunnassa, Hyte-joryssä ja kaupunginhallituksessa sekä saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
>> Hyvinkään ehkäisevän työn suunnitelma 2022-2025
Hyvinkään kaupungin Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma
Erilaisten hyvinvointi- ja turvallisuusdokumenttien avulla kuvataan hyvinkääläisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden tilaa sekä saadaan koottua oleellinen tieto osaksi kaupungin vuoropuhelua, suunnittelua, päätöksentekoa ja toimeenpanoa.
>> Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2022-2025, esite
>> Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2022-2025
>> Hyvinkään kaupungin hyvinvointikertomus 2024
>> Hyvinkään kaupungin hyvinvointikertomus 2023 ja -suunnitelma 2024
>> Hyvinkään kaupungin hyvinvointikertomus 2021 ja -suunnitelma 2022
>> Hyvinvointikertomus 2020
>> Hyvinvointisuunnitelma vuodelle 2018
>> Laaja hyvinvointikertomus 2017-2020
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
Hyvinkään kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on sekä strateginen että konkreettinen toimintaohjelma, joka sisältää lasten ja nuorten parissa tehtävän hyvinvointityön arvopohjan ja tahtotilan sekä konkreettiset tavoitteet, painopisteet ja kehittämisehdotukset eri vuosille.
>> Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2018-2021
Hyvinkään kaupungin kulttuuri- ja hyvinvointipalveluiden kuntalaiskysely
Kyselyn suunnitteluun osallistuivat seuraavat tahot:
- kulttuuri- ja hyvinvointipalveluiden johtoryhmä (kvj + päälliköt)
- turvallisuus- ja riskienhallintakoordinaattori ja hyvinvointi- ja osallisuussuunnittelija
- Hyvinkään kaupungin viestintä
Kyselyssä tiedusteltiin kuntalaisten näkemyksiä Hyvinkään kaupungin
- museo-, kirjasto-, kulttuuri- ja tapahtumapalveluista
- nuorisopalveluista
- liikuntapalveluista
- hyvinvointipalveluista
- turvallisuudesta ja viihtyisyydestä
>> Hyvinkään kaupungin kulttuuri- ja hyvinvointipalveluiden kuntalaiskysely 2022
Hyvinkään kaupungin liikuntaolosuhdeselvitys ja liikkumissuunnitelma
Hyvinkään kaupungin liikkumissuunnitelma kertoo kuntalaisten liikkumisen ja hyvinvoinnin vahvistamiselle asetettuja tavoitteita sekä toimenpiteitä, miten niihin pyritään.
Liikuntasuunnitelma on tärkeä askel kohti strategisempaa ja vahvempaa hyvinkääläistä liikuntatoimea. Suunnitelman tarkoituksena on lisätä liikunnan harrastamista kaikissa ikä- ja väestöryhmissä sekä tukea hyvinkääläisen liikuntakulttuurin kehittymistä pitkäjänteisesti.
>> Hyvinkään kaupungin liikkumissuunnitelma 2021-2025, esite
>> Hyvinkään kaupungin liikkumissuunnitelma 2021-2025
>> Hyvinkään Liikuntasuunnitelma 2013-2023
Hyvinkään kaupungin tuki yhdistyksille
>> Kulttuuri ja hyvinvointi –palvelualueen Yhdistyskyselyn 2026 tulokset
>> Hyvinkään kaupungin kulttuuri- ja hyvinvointipalveluiden yhdistyskysely 2022
>> Hyvinkään kaupungin sote-avustusselvitys 2022
>> Hyvinkään kaupungin sote-yhdistyskysely 2020
Oikopolkuja