Tammi-helmikuun vaihteessa Suomen Rautatiemuseon museokaupan yhteydessä oleva kokoustila täyttyy rautatieaiheisen kirjallisuuden, lehtien ja muiden julkaisuiden sekä oheisrekvisiitan poistomyynnistä. Tarjolla on sekä kotimaista että ulkomaista luettavaa, historiikkeja ja tilastotietoa huokeaan hintaan. Lisäksi luvassa on pieni museokaupan poistonurkka.
Perinteinen vanhan rautatiekirjallisuuden myynti järjestetään yhteistyössä Rautatiemuseon ystävät ry: n kanssa 27.1. – 8.2.2026. Myyntitapahtuma on auki museon aukioloaikojen mukaisesti.
Torstaina 29.1. museolla vietetään Valtterin päivää. Ohjelmassa on esitelmä Perinnejuna Valtterin vauriokorjauksista. Museon kokoelmiin kuuluva perinnejuna koostuu neljästä puukorisesta matkustajavaunusta. Kokonaisuuden vanhin vaunu on vuonna 1928 valmistunut salonkivaunu, joka alun perin kuului Ahlström -yhtiön pääjohtajan Walter Ahlströmille. Perinnejuna Valtteri on nimetty hänen mukaansa.
Kalustoamanuenssi Iiro Niemen esitelmä alkaa klo 13. Valtteri kärsi vaurioita ajon yhteydessä syksyllä 2023. Tule kuuntelemaan minkälaista osaamista vaatii vaurioituneen museojunan korjaaminen. Esitelmässä tarkastellaan myös museoarvon määrittelyyn liittyviä näkökulmia ja tekijöitä. Esitelmän jälkeen halukkailla on mahdollisuus vierailla myös sisällä Perinnejunan vaunuissa.
Juhlapäivän kunniaksi kaikki Valtterit pääsevät museoon ilmaiseksi.
Esitelmää pääsee kuuntelemaan museon pääsymaksulla (0 €/5 €/8 €/14 €). Myös Museokortti käy ja kaikki Valtterit pääsevät sisään ilmaiseksi. Tilaan mahtuu noin 25 kuulijaa. Kirjallisuusmyyntiin on vapaa pääsy.
Muutokset kirjamyynnin päivittäisissä aukioloajoissa ovat mahdollisia, katso tarkemmat ajat museon nettisivuilta: www.rautatiemuseo.fi
Suomen Rautatiemuseo on auki ti – su 10 – 18.