Kurkkaa kaupungin työntekijän arkeen

Kyläkoulun rehtori Tuomo Haverila iloitsee siitä, että on vielä kouluja, joihin lasten on helppoa ja turvallista tulla, joissa välitunneilla liikutaan ja leikitään.

Kyläkoulun rehtorin arki

Takanani on parikymmentä vuotta rehtorina Ridasjärven koulussa. Tänä lukuvuonna luokassani opiskelee 18 oppilasta luokka-asteilla 3-6. Tehtävänkuvani muodostuu pääosin oppituntien pitämisestä, rehtorin hallinnolliset tehtävät hoidan siinä ohessa. Vastaan myös koulumme aamu- ja iltapäiväkerhojen sujuvuudesta.

Opetan kaikkia muita aineita paitsi englantia, ruotsia, musiikkia ja käsitöiden tekstiilityön osuutta. Liikuntatunteja minulla on paljon, ja niitä pidänkin mielelläni. Ilahduttavaa on, että kaukalon jää on ollut erinomaisessa kunnossa tänä ja viime talvena, mikä on mahdollistanut jääurheilutaitojen opettamisen oppilaille. Ridasjärven nuorisoseura hoitaa kaukalon jään ja myös ladut koulun lähipellolle, joten oppilailla on mahdollisuus hiihtää myös välituntisin.

Lopulta rehtorin työssä tärkeintä on läsnäolo - se, että on valmis kuuntelemaan, tukemaan ja johtamaan esimerkillään. Ridasjärven koulussa rehtori ei ole vain johtaja, vaan yhteisön jäsen, joka kulkee oppilaiden ja henkilökunnan matkassa arjen pienissä ja suurissa hetkissä. Työ on jatkuvaa oppilaiden kohtaamista. On suuri rikkaus, että tällaisessa pienessä maalaiskoulussa kaikki koulun oppilaat tulevat hyvin tutuiksi sekä kaikille koulun aikuisille että toinen toisilleen - jokainen tunnetaan nimeltä ja huomataan aidosti joka päivä. Täällä on helppoa ja mutkatonta hoitaa asiat myös vanhempien kanssa.

Kiireisen työn vastapainona vapaa-aikani kuluu erilaisten maila- ja pallopelien merkeissä. Talvella tulee jonkin verran myös hiihdettyä. Viikonloput ja lomat vietämme pääsääntöisesti mökillä vaimoni ja kolmen koiramme kanssa. Aikuiset poikamme asuvat jo omillaan.

On hienoa, että on vielä kouluja, joihin lasten on helppoa ja turvallista tulla, joissa välitunneilla liikutaan ja leikitään. Täällä luonto alkaa koulun pihasta ja välitunnilla leikitään yhdessä. Isot ja pienet sekoittuvat eikä yksikään lapsi jää yksin. Pienessä koulussa oppiminen tapahtuu rauhassa kiireettömässä ympäristössä, jossa jokainen etenee omassa tahdissaan. Työ pienessä kyläkoulussa on merkityksellistä ja palkitsevaa.

Hyviä hiihto- ja luistelukelejä toivottaen!

Tuomo Haverila

Haverila Tuomo.jpg

Kuvassa: Tuomo Haverila


>> Aiemmat blogikirjoitukset löydät täältä

Päivitetty 30.1.2026