Huoltajat

Palveluseteliä voi hakea yksityisestä päiväkodista lapselle, joka olisi muutoinkin oikeutettu varhaiskasvatuspalveluun Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatuksessa. Lapsen tulee olla kirjoilla Hyvinkäällä tai hänellä on oltava vähintään tilapäinen osoite Hyvinkäällä.  

Palveluseteli rinnastetaan kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen, eikä samasta lapsesta voi saada samanaikaisesti kotihoidontukea tai yksityisen hoidon tukea. Lapsi ei voi osallistua kerhotoimintaan, jos hänellä on päiväkotipaikka. Palveluseteli on lapsikohtainen, ja sitä haetaan jokaiselle lapselle erikseen.

Näin haet palveluseteliä:

1. Tutustu yksityisiin päiväkoteihin tästä. Kun olet löytänyt sopivan päiväkodin, ota yhteyttä päiväkotiin ja tarkista hoitopaikkatilanne. Päiväkotipaikkaa tulee hakea neljä kuukautta ennen varhaiskasvatuksen alkamista. Jos hoidon tarve on äkillinen, hae paikkaa niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikkaa.

2. Sovi lapsen varhaiskasvatuspaikasta ja tee palvelusopimus yksityisen päiväkodin kanssa varhaiskasvatuksen järjestämisestä lapsellesi. Päiväkodin tulee olla Hyvinkään kaupungin hyväksyttyjen palvelusetelituottajien listalla. Sopimukseen merkitään palvelussuhteen alkupäivä ja kuukausittain varhaiskasvatukseen varattava tuntimäärä. Palvelusopimus on ehdollinen, kunnes Hyvinkään varhaiskasvatuspalvelut ovat tehneet lapsellesi palvelusetelipäätöksen.

3. Hae palveluseteliä Hyvinkään kaupungin eDaisy-palvelun kautta ennen kuin lapsi aloittaa päiväkodissa: https://hyvinkaa.daisynet.fi/eDaisy/Esuomi/EsuomiLogin.
Liitä palvelusetelihakemukseen kopio palveluntuottajan kanssa tehdystä palvelusopimuksesta.

HUOM! Palveluseteliä on mahdollista hakea sen jälkeen, kun yksityiset palveluntuottajat liittyvät palvelusetelijärjestelmään. Tilannetta voi seurata Hyvinkään kaupungin nettisivuilta palvelusetelipäiväkotien listalta. Laita hakemukseen palvelusopimuksen mukainen kuukausittain tuntimäärä ja sopimuksessa oleva palvelussuhteen alkupäivä. Valitse hakemukseen lapsesi päiväkoti. Hakemuksen yhteydessä voit halutessasi ilmoittaa tulotietosi. Kunta tarvitsee tuloselvityksen ennen kuin palvelusetelipäätös voidaan myöntää. Jos tulotietoja ei toimiteta, myönnetään palveluseteli kunnallisen varhaiskasvatuksen enimmäismaksun mukaisesti.

Tarvittaessa voit hakea palveluseteliä myös paperisella hakemuksella. Toimita hakemus osoitteeseen Varhaiskasvatuksen palveluohjaus, Kankurinkatu 4–6 (PL 86), 05801 Hyvinkää.

4. Palvelusetelipäätös lähetetään sähköisesti sekä sinulle että yksityiselle päiväkodille. Jos olet tehnyt hakemuksen paperisena, päätös lähetetään kirjepostilla. Lisäksi saat päätökset lapsen sijoituksesta ja omavastuun määrästä. Päiväkoti laskuttaa sinulta määritellyn omavastuun eli asiakasmaksun. Omavastuuseen lisätään mahdollisten lisäpalvelujen hinta. Hyvinkäällä lisäpalveluna voi halutessaan tuottaa ja ostaa kielirikasteista varhaiskasvatusta. Sovi mahdollisesta lisäpalvelusta ja sen hinnasta valitsemasi yksityisen päiväkodin kanssa.

5. Lapsesi voi aloittaa päiväkodissa sopimuksen mukaisesti, kun palvelusetelipäätös on tehty.

Palvelusetelin irtisanominen

Palveluseteli irtisanotaan, jos palvelussuhde päiväkodissa päättyy tai lapsi muuttaa pois Hyvinkäältä. Irtisanomisesta tulee sopia aina ensin palveluntuottajan kanssa. Huoltajan on huomioitava palvelusopimuksessa sovittu irtisanomisaika irtisanomista tehdessään. Huoltaja toimittaa irtisanomislomakkeen päiväkotiin ja tekee tämän lisäksi eDaisyyn irtisanomisilmoituksen. Päiväkodin johtaja lähettää irtisanomislomakkeen varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen.

Irtisanomisilmoitus 

Sopimusmuutokset palvelusetelissä

Lapselle ei tarvitse tehdä uutta palvelusetelihakemusta, jos lapsen päiväkotiyksikkö säilyy samana. Huoltajan tulee tehdä muutosilmoitukset eDaisyyn. Lisäksi huoltaja päivittää palvelusopimuksen palveluntuottajan kanssa. Palveluntuottaja toimittaa kopion päivitetystä palvelusopimuksesta kaupungin palveluohjaukseen. Päivitetyn sopimuksen toimittamisen jälkeen varhaiskasvatuspalvelut tekevät muutokset palvelusetelipäätökseen. Muutos astuu voimaan seuraavan kuun alusta. Huoltaja ja palveluntuottaja saavat uudet päätökset.

Päivitetty 9.4.2024