Jatkolupa Rudus Oy:n Haarumäen louhinta-alueelle, Kytäjärvi

Hyvinkään kaupungin ympäristölautakunta on 26.2.2026 § 19 päättänyt myöntää Rudus Oy:lle maa-aineslain 4 §:n mukaisen maa-ainesten ottoluvan sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen yhteisluvan kallionlouhinnalle ja louheen murskaukselle tiloilla Haarumäki 2 (106-405-52-162) ja Karlbergin yhteismetsä (106-874-2-1) Hyvinkään kaupungin Kytäjärven kylässä. Lupa myönnettiin lisäksi vesiseulonnalle sekä muualta tuodun pilaantumattoman maa-aineksen vastaanotolle jälkihoitotöitä varten.

Yhteislupa myönnettiin 15 vuodeksi. Hakijalle myönnettiin myös maa-aineslain 21 §:n ja ympäristönsuojelulain 199 §:n mukainen lupa aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Uudenmaan ELY-keskuksen päätöksen 21.11.2025, jonka mukaan hankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Hakija on muuttanut hakemusta käsittelyn aikana siten, että suunniteltu läntinen laajennusalue (2,9 ha) on poistettu hakemuksesta. Lupapäätös koskee näin ainoastaan aiemmin voimassa olleiden ympäristö- ja maa aineslupien mukaista, jo avattua ja louhittua ottamisaluetta sekä sen ottotason syventämistä. Ottamisalue ei laajene uusille avaamattomille alueille.

Ottamisalueen pinta-ala on 21 ha, josta louhintaa tehdään 16 ha alueella. Alueelta otettava kalliokiviaineksen määrä on 2 300 000 m3ktr. Alin ottotaso laskee koillisen +91:stä lounaan +87:ään (N2000). Louhintataso syvenee aikaisemman maa-ainesluvan mukaisesta ottosyvyydestä 10 metriä. Alueella saa murskata ainoastaan kyseiseltä kallioalueelta peräisin olevaa kiviainesta. Alueen jälkihoidossa ja muotoilussa käytetään alueen omien pintamaiden lisäksi tarvittaessa muualta tuotavia puhtaita maa-aineksia.

Kallion poraaminen on alueella sallittu arkipäivisin ma-pe klo 8.00–18.00. Räjäytyksiä saa tehdä ainoastaan arkipäivisin ma-pe klo 10.00–15.00. Louheen rikotus on alueella sallittu arkipäivisin ma-pe klo 8.00–18.00. Murskaus, seulonta ja vesiseulonta on alueella sallittu arkipäivisin ma-pe klo 7.00–20.00. Avustavat työt on alueella sallittu ainoastaan arkipäivisin ma-pe 6.00–22.00. Kuormaaminen ja kuljetukset ovat sallittuja arkipäivisin ma-to klo 7.00–22.00 ja perjantaisin klo 7.00–20.00.

Kallion louhinta ja murskaus on alueella kielletty kesätauon (15.6.–15.8.) aikana. Kesätauon aikana kuormaus ja kuljetus on sallittu arkipäivisin ma-pe klo 7.00–16.00.

Toiminnanharjoittaja on velvoitettu tarkkailemaan toiminnan vaikutuksia. Alueen pinta- ja pohjaveden laatua sekä pohjaveden pinnankorkeutta tulee tarkkailla vuosittain. Tärinää tulee mitata lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Melu- ja hiukkasmittaukset on velvoitettu tehtäväksi silloin, kun murskauslaitoksen sijainti tai louhintasuunnan suojaavat olosuhteet muuttuvat oleellisesti melun ja pölyn leviämisen kannalta. Valvontaviranomainen voi tarvittaessa määrätä lisää seuranta- ja mittausvelvoitteita.

Kuulutus ja päätös valitusohjeineen ovat nähtävillä Hyvinkään kaupungin verkkosivuilla ja osoitteessa www.julkipano.fi 37 päivää sen jälkeen, kun pöytäkirja on tarkastettu.

Hyvinkäällä 27.2.2026
Ympäristölautakunta

Lisätietoja

Emmi Lokka
ympäristötarkastaja
p. 040 827 5923
emmi.lokka [at] hyvinkaa.fi

Päivitetty 27.2.2026