Hyvinkään kaupungin toinen osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.6.2025 on valmistunut

Hyvinkään kaupungin osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.6.2025: Suuret investoinnit ovat käynnistyneet ja yleinen talouden tila heijastuu myös kaupungin talouteen

Osavuosikatsauksen perusteella kaupungin strategian eli Hyvinkään Pelikirjan mukaiset tavoitteet etenevät pääosin aikataulussa. Paavolatalon peruskorjaus- ja laajennus valmistui elokuussa. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla käynnistyi myös kaupungin investointisuunnitelmaan sisältyviä merkittäviä investointihankkeita. Hankkeet jatkuvat loppuvuonna ja seuraavina tilikausina, jolloin myös näihin liittyvät menot ja siten kaupungin velan kasvu ei vielä näy toisen osavuosikatsauksen luvuissa.

”Hyvinkään Pelikirjan mukaiset investoinnit kasvatuksen ja opetuksen rakennuksiin, kulttuuriin ja liikuntaan sekä infrastruktuuriin vahvistavat kaupungin vetovoimaa ja palvelevat Elinvoimainen elämyskaupunki -visiota. Kesäkuun alussa aloittaneet uudet valtuutetut aloittavatkin valtuustokauden mielenkiintoiseen aikaan: vastaavansuuruisia investointeja ei ole Hyvinkäällä aiemmilla valtuustokausilla tehty. Hyviä päätöksiä on tehty ja hyviä päätöksiä varmasti saamme jatkossakin.”, iloitsee kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen.

Kaupungin käyttötaloudessa yleinen taloudellinen tilanne heijastuu myös Hyvinkään kaupungin talouteen. Työllisyydenhoidon siirtyminen kuntien vastuulle merkitsi myös työttömyydestä aiheutuvien kustannusten kasvua kunnille. Samaan aikaan heikentynyt työllisyystilanne edelleen lisäsi kustannuksia. Vaikka myös verotulojen kasvu jäänee tavoiteltua pienemmäksi, kaupungin käyttötalouden ennustetaan toteutuvan hyvin lähelle aloittavan talousarvion lukuja. Konsernihallinto- ja palvelut toimialan nettomenojen toteuma on suunniteltua pienempi ja velkaantumisen siirtyminen tulevaisuuteen johtaa arvioitua pienempään korkokulujen kasvuun.

Vaikka käyttötalous näyttääkin nyt toteutuvan hyvin lähelle suunniteltua, talouden tasapainoa on syytä seurata tarkasti. Tasapaino johtuu erityisesti sellaisista ennalta arvioimattomista tuloeristä, jotka eivät ole pysyviä. Merkittävimmät menojen talousarvioylitykset näyttävät sen sijaan luonteeltaan pysyvämmiltä. Vaikka päätettyjen investointien menot eivät tarkastelukaudella ole vielä täydessä mitassaan, ne kuitenkin tulevat hankkeiden toteutuksen aikana toteutumaan ja vaikuttamaan niin kaupungin käyttötalouteen kuin rahoitustasapainoonkin. Siksi on vastuullista, että kaupunginhallitus päätti kesäkuussa aloittaa vuosille 2027-2029 ulottuvan ohjelmatyön, jonka tavoitteeksi asetetaan sellaisen kokonaisuuden ja toimenpiteiden valmistelu, joilla kaupunki saavuttaa kestävän taloudenpidon tason.”, toteaa talousjohtaja Markus Peevo.

Hyvinkään Pelikirjan päivitystyö on aloitettu alkuvuonna ja uusi valtuusto työstää strategiaa syyskaudella. Raportointikaudella työnsä päättänyt valtuusto jätti uudelle valtuustolle hyvät lähtökohdat.

Työ Hyvinkään menestyksekkään tulevaisuuden eteen jatkuu.

Osavuosikatsaus 1-6/2025 (pdf)

Lisätietoja
Johanna Luukkonen, kaupunginjohtaja, p. 040 673 2001
Markus Peevo, talousjohtaja, p. 040 155 4228

Päivitetty 8.9.2025