Hyvinkään kaupunginhallitus on hyväksynyt uuden Lapsiparlamenttitoiminnan käynnistämisen, jonka tavoitteena on vahvistaa alakouluikäisten lasten osallisuutta ja tuoda heidän näkökulmansa entistä selkeämmin mukaan kaupungin päätöksentekoon.
Lapsiparlamentti toteuttaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen 12 ja 13 periaatteita, joiden mukaan lapsilla on oikeus tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa. Hyvinkäällä lasten vaikuttamismahdollisuuksia vahvistetaan monella tasolla. Lasten osallisuus on näkynyt jo pitkään niin nuorisovaltuuston toiminnassa kuin koulujen arjen käytännöissä. Nyt käynnistyvä Lapsiparlamentti täydentää tätä kokonaisuutta ja vastaa myös TEAviisarin arviointikriteereihin lasten osallisuudesta.
Lapsiparlamentti kokoontuu kaksi kertaa vuodessa
Lapsiparlamentti käynnistyy keväällä 2026, ja ensimmäinen kokous järjestetään maaliskuussa. Toiminta on suunniteltu osaksi koulun lukuvuotta: parlamentti kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, samoina päivinä kuin kaupunginvaltuusto, ja kokouspaikkana toimii kaupungintalon aula.
Toimintaan osallistuu kaksi edustajaa jokaisesta Hyvinkään alakoulusta. Edustajista päättää kunkin koulun oppilasraati tai oppilaskunnan hallitus. Koulut vastaavat oppilaiden kuljetuksista.
Kokouksiin kutsutaan myös kaupungin johtoa, toimialajohtajia sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat. Lisäksi nuorisovaltuusto on mukana kahden edustajan voimin, puheoikeudella mutta ilman äänivaltaa.
Tavoitteena vahvempi vuoropuhelu lasten ja päättäjien välillä
Lapsiparlamentin tavoitteet ovat monipuoliset:
- Vahvistaa lapsen oikeutta tulla kuulluksi.
- Tuoda alakouluikäisten näkemykset osaksi kaupungin päätöksentekoa.
- Opettaa lapsille demokratia- ja vaikutustaitoja.
- Tukea lasten kasvua aktiivisiksi ja osallistuviksi kansalaisiksi.
- Auttaa päättäjiä ymmärtämään lasten arkea, tarpeita ja näkökulmia.
- Luoda foorumi, jossa lapset, viranhaltijat ja päättäjät kohtaavat saman pöydän äärellä.
Kokouksissa käsitellään koulukohtaisia kuulumisia, ajankohtaisia lasten arkeen liittyviä asioita sekä oppilaskuntien aloitteita ja kysymyksiä päättäjille. Aloitteet kerätään etukäteen, ja kokouksista laaditaan esityslista, joka toimitetaan osallistujille viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta.
Taustalla laaja valmistelutyö
Lapsiparlamentin suunnittelu käynnistyi jo vuonna 2025, ja valmistelusta ovat vastanneet sivistystoimeen kuuluvat nuorisopalveluiden asiantuntijat yhdessä alakoulujen kanssa. Työssä on hyödynnetty muiden kuntien kokemuksia sekä Hyvinkään omaa osallisuusmallia (KH § 337, 24.11.2025).
Käytännön toteutuksesta vastaavat Aseman koulun rehtori, nuorisopäällikkö ja alakoululaisten toiminnoista vastaava nuoriso-ohjaaja.
Osallisuutta vahvistava askel
Lapsiparlamentin käynnistyminen on osa kaupungin pitkäjänteistä työtä vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta. Sen kautta Hyvinkäällä asuvat lapset pääsevät vaikuttamaan omaan arkeensa, oppivat tärkeitä yhteiskunnallisia taitoja ja saavat äänensä aidosti kuuluviin.
Ensimmäiset päätökset lapsiparlamentin toiminnasta tehdään vielä alkuvuodesta, ja tavoitteena on rakentaa mallia, joka vakiintuu osaksi kaupungin osallistumisen rakenteita tulevina vuosina.