Ridasjärven erillisselvitys 2026
Ridasjärven koulun ja päiväkodin erillisselvitys valmistunut
Hyvinkään kaupunginvaltuusto linjasi 1.6.2026 hyväksytyn sivistystoimen palveluverkon yhteydessä, että Ridasjärven koulusta ja päiväkodista käynnistetään erillisselvitys syksyn 2026 aikana. Erillisselvitys on valmistunut ja etenee opetuslautakunnan käsiteltäväksi 29.9.2026 olevaan kokoukseen.
Erillisselvityksessä on tarkasteltu Ridasjärven koulun ja päiväkodin toimintaa osana Hyvinkään kaupungin palveluverkkoa. Arvioinnissa on huomioitu muun muassa lapsi- ja oppilasmäärät, väestökehitys, palvelujen saavutettavuus, kuljetusjärjestelyt, kiinteistön kunto, taloudelliset vaikutukset sekä toiminnan järjestämisen edellytykset tulevaisuudessa.
Selvityksen perusteella esitetään, että Ridasjärven koulun ja päiväkodin koulu- ja päiväkotikäytöstä luovutaan 1.8.2027 alkaen. Opetuslautakunta käsittelee selvitystä ja päättää sen esittämisestä kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.
Erillisselvityksen lisäksi palveluverkon verkkosivuilla julkaistaan koonnit oppilaille, huoltajille ja henkilöstölle toteutetuista kyselyistä. Kyselyjen tuloksia on hyödynnetty osana selvityksen valmistelua.
Ridasjärven päiväkodin ja koulun erillisselvitys syksy 2026
Oppilaiden, huoltajien ja henkilöstön kysely
Ridasjärven erillisselvitykseen liittyvien oppilas-, huoltaja- ja henkilöstökyselyiden yhteenveto
Erillisselvityksen valmistelun tueksi toteutettiin huoltaja-, oppilas- ja henkilöstökyselyt. Huoltajakysely oli avoinna 24.8.-7.9.2026 ja henkilöstökysely 31.8.-14.9.2026. Oppilaskysely toteutettiin koulupäivän aikana samanaikaisesti huoltajakyselyn kanssa.
Kaupunkilaisilla oli lisäksi mahdollisuus toimittaa Hyvinkään kaupungin kirjaamoon lausuntoja ja kirjallisia palautteita Ridasjärven erillisselvitykseen liittyen 24.8.–7.9.2026 välisenä aikana. Määräaikaan mennessä kirjaamoon saapui kaksi lausuntoa. Lausunnot on välitetty päättäjille sellaisinaan, eikä niistä ole laadittu erillistä yhteenvetoa.