Villatehdas

Insinööri Ossian Donner perusti Hyvinkäälle pienen villakehräämön vuonna 1892. Aluksi villateollisuus antoi toimeentulon vain kymmenelle työntekijälle, mutta sittemmin kehräämöstä kehittyi maamme suurin ja monipuolisin villatehdas.

Villakehräämön alku oli hankalaa, mutta vuonna 1895 mukaan tuli osakeyhtiö Hyvinge Yllespinneri & Väfveri Aktiebolag. Osakeyhtiön toiminnassa olivat mukana mm. niin Ossian Donner kuin hänen isänsä professori Otto Donner. Villakehräämön toiminta vilkastui niin että jo muutaman vuoden kuluttua alkoi suurimittainen lisärakentaminen.

Vielä 1960-luvulla tehdas oli Hyvinkään suurin työnantaja. Sukupolvesta toiseen työtä antaneen tehtaan toiminta päättyi kokonaan 1990-luvun alussa.

 Kuvassa Villatehdas

Aivan kaupungin keskustassa sijaitsevan villatehtaan punatiilisistä rakennuksista vanhin on vuodelta 1895. Tehtaan työntekijöiden perustama Valvillan tehdasmuseo on tehtaan vanhalla paloasemalla. Museota hoitaa Hyvinkään kaupungin kulttuurihistoriallinen osasto.

Kuvassa Villatehtaan laatta

 

Ensimmäisen villakehräämön 100-vuotislaatta. Muistolaatan on suunnitellut Terho Sakki vuonna 1992. Muistolaatta sijaitsee Kauppalankatu 7-11, ulkoseinä.

 

 

Päivitetty 12.2.2020 Tulosta