Mantra

 

NIMETÖNMantran muraali Nimetön
2018

graffitimaalaus, muraali

n. 7 x 6 m

kerrostalon seinä, Jokelankatu 7

  

Kerrostalon seinään spraymaalilla toteutettu seinämaalaus, muraali herättää viisi Suomessakin tavattua perhoslajia eloon. Teoksessa esiintyvät hyönteiset ovat ylhäältä alas suokeltaperhonen, suruvaippa, nastakehrääjä, haapaperhonen ja auroraperhonen. Seinämaalaus on toteutettu hyvin realistisesti, vaikka perhosten fyysinen koko on huomattavan suuri. Maalauksen taustan syvyysvaikutelma tekee perhosista hyvin elävän oloisia.

Teos valmistui osana valtakunnallista UPEA18-katutaidehanketta elokuussa 2018. Teos on väliaikainen. Kuva: Iiro Rautiainen.

MANTRA

Itseoppinut ranskalainen taiteilija Mantra on tunnustettu muraalitaiteen tekijä kansainvälisesti. Mantra on taiteilijanimi ja taiteilijasta henkilönä ei juuri ole tietoja, ei syntymänimeä tai syntymäaikaa. Nimensä mukaisesti Mantra pyrkii taiteellaan jättämään jälkiä kaupunkiympäristöön, kuin toistettuja mantroja. Taiteilijan graffititeoksia on esillä kaupungeissa ympäri maailmaa, kuten Buenos Airesissa, Seattlessa, Wienissä, Pariisissa, Limassa ja Bogotassa.

Päivitetty 23.4.2021