Ridasjärven koulun ja päiväkodin erillisselvitys valmistunut

Hyvinkään kaupunginvaltuusto linjasi 1.6.2026 hyväksytyn sivistystoimen palveluverkon yhteydessä, että Ridasjärven koulusta ja päiväkodista käynnistetään erillisselvitys syksyn 2026 aikana. Erillisselvitys on valmistunut ja etenee opetuslautakunnan käsiteltäväksi.

Erillisselvityksessä on tarkasteltu Ridasjärven koulun ja päiväkodin toimintaa osana Hyvinkään kaupungin palveluverkkoa. Arvioinnissa on huomioitu muun muassa lapsi- ja oppilasmäärät, väestökehitys, palvelujen saavutettavuus, kuljetusjärjestelyt, kiinteistön kunto, taloudelliset vaikutukset sekä toiminnan järjestämisen edellytykset tulevaisuudessa.

Selvityksen perusteella esitetään, että Ridasjärven koulun ja päiväkodin koulu- ja päiväkotikäytöstä luovutaan 1.8.2027 alkaen. Opetuslautakunta käsittelee selvitystä ja päättää sen esittämisestä kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

Erillisselvityksen lisäksi palveluverkon verkkosivuilla julkaistaan koonnit oppilaille, huoltajille ja henkilöstölle toteutetuista kyselyistä. Kyselyjen tuloksia on hyödynnetty osana selvityksen valmistelua.

Päivitetty 24.9.2026