Opetuslautakunta antaa lausunnon koulupäivien lyhentämistä koskevassa valvonta-asiassa

Hyvinkään opetuslautakunta käsittelee kokouksessaan 29.9.2026 lausuntoa Lupa- ja valvontavirastolle (LVV) koulupäivien lyhentämistä koskevassa valvonta-asiassa.

Valvonta-asia koskee mahdollisia Hyvinkään peruskouluissa lukuvuonna 2025–2026 tehtyjä koulupäivien lyhennyksiä opetukseen liittymättömistä syistä. Lausunto perustuu kaupungin peruskoulujen rehtoreilta saatuihin selvityksiin.

Selvitysten mukaan koulupäiviä on lyhennetty lukuvuoden aikana muun muassa lukuvuoden aloitus- ja päätöspäivien, henkilöstön koulutusten, tapahtumien, juhlien, retkien, leirikoulujen sekä muiden poikkeavien opetusjärjestelyjen vuoksi. Osa lyhennyksistä on korvattu toisina päivinä pidemmillä koulupäivillä, mutta kaikkia lyhennyksiä ei ole korvattu.

Kaupungin arvion mukaan koulupäivien lyhentäminen ei ole vaarantanut opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamista eikä oppilaiden oikeutta saada opetussuunnitelman mukaista opetusta ja tarvittavaa tukea. Opetuksen toteutuksessa on huolehdittu opetussuunnitelman mukaisten sisältöjen käsittelystä sekä oppilaiden yksilöllisten tavoitteiden toteutumisesta.

Lausunnossaan opetuslautakunta toteaa, että perusopetuksen koulupäivien pituudessa on ollut poikkeamia, ja näiden korjaamiseksi on ryhdytty välittömiin toimenpiteisiin lukuvuoden 2026–2027 alusta alkaen. Jatkossa koulupäiviä ei lähtökohtaisesti lyhennetä, ja mahdolliset poikkeamat sekä niiden korvaamistavat kirjataan koulujen toimintasuunnitelmiin.

Lisäksi opetuslautakunta pyytää valvonta-asian yhteydessä Lupa- ja valvontavirastolta tarkempaa ohjeistusta koulupäivän vähimmäiskestoon sisältö huomioiden,  poikkeavien koulupäivien tulkintaan sekä oppilaiden yhdenvertaiseen kohteluun ylimääräisiä lomia myönnettäessä.

Opetuslautakunnalle esitetään, että se hyväksyy lausunnon ja toimittaa sen Lupa- ja valvontavirastolle.

Päivitetty 24.9.2026