Hyvinkään kaupungin kesäyrittäjäohjelmassa aloitti tänä kesänä neljätoista nuorta. Ohjelma järjestetään neljättä vuotta peräkkäin. Sen tavoitteena on tarjota nuorille käytännön kokemusta yrittäjyydestä, oman osaamisen markkinoinnista ja asiakastyöstä.
Nuoret saavat koulutusta, tukea ja mentorointia
Kesäyrittäjät ovat saaneet yrittäjyyskoulutusta muun muassa yritysidean kehittämisestä, oman palvelun hinnoittelusta, markkinoinnista, asiakaspalvelusta ja yrityksen perustamisen käytännön asioista. Nuoria tukevat kesän aikana Hyvinkään kaupunki, Hyvinkään Yrittäjien mentorit sekä kaupungin eli Business Hyvinkään yritysneuvoja. Kaupunki koordinoi toimintaa ja myöntää nuorille myös rahallista tukea yritystoiminnan käynnistämiseen.
Kesäyrityksissä näkyvät nuorten omat kiinnostuksenkohteet
Nuorten liikeideat liittyvät erityisesti arjen apuun ja lasten vapaa-ajan toimintaan. Mukana on esimerkiksi lastenhoitoa, koirien ulkoilutusta ja hoitoa, pihatöitä, matonpesua ja ikkunanpesua. Lisäksi nuoret järjestävät keppihevosharrastajille kesäleirin. Leirin vetäjillä on aiempaa kokemusta kerhotoiminnan ohjaamisesta.
Ohjelman kautta nuoret pääsevät kokeilemaan yrittäjyyttä turvallisesti ja tuetusti. Samalla he harjoittelevat tärkeitä työelämätaitoja, kuten vastuullisuutta, luotettavuutta, asiakaskohtaamista, markkinointia ja palautteen vastaanottamista. Monelle kesäyritys on syntynyt halusta tehdä töitä ja tarttua itse mahdollisuuksiin tilanteessa, jossa kesätyöpaikkoja on vaikea saada.
Katso nuorten kesäyrittäjien mainokset ja yhteystiedot verkkosivuiltamme.
