HyviRykry kokosi lähes 550 kävijää

HyviRekry-tapahtuma keräsi Hyvinkäälle yhteensä lähes 550 henkilöä. Torstai 17.9.2026 järjestetyssä tapahtumassa kohtasivat työnhakijat, työnantajat sekä koulutuksen edustajat. Päivän aikana syntyi runsaasti kohtaamisia sekä hyviä keskusteluja.

TE-palveluiden ja Hyvinkään kaupungin edustajien lisäksi mukana oli 13 messuedustajaa eri organisaatioista. Heti tapahtuman avauduttua kävijöitä saapui paikalle runsaasti. Alkuun vallitsi jopa tungos ennen kuin kävijämäärä tasaantui iltapäivän aikana.

Palvelutorilla järjestetyt infot kiinnostivat kävijöitä. Hyrian koulutusinfo, työllisyyspalvelujen CV-info sekä Business Hyvinkään Alkaisinko yrittäjäksi -tilaisuus keräsivät kymmeniä kuulijoita. Myös CV-kuvaus osoittautui erittäin suosituksi.

Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös HyviHelppi, jossa oli tarjolla tukea ja käytännön neuvoja erilaisiin elämäntilanteisiin. Se keräsi kiinnostunutta yleisöä infoihin, joista suosituin oli talousneuvolan esittely. Tapahtumasta saatiin myös myönteistä palautetta mukana olleilta yrityksiltä ja muilta toimijoilta.

HyviRekry tarjosi onnistuneen mahdollisuuden verkostoitumiseen, tiedon saamiseen sekä uusien työ- ja koulutusmahdollisuuksien löytämiseen.

Päivitetty 22.9.2026