Kaavoitus

Kuvassa vanha kaavoituskuva

Kaavoituksella ohjataan kaupungin maankäyttöä, rakentamista ja elinympäristön laatua. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen kaavajärjestelmään kuuluvat maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Pääasiassa loma-asutuksen suunnitteluun laaditaan ranta-asemakaavoja. Kaavoja laadittaessa on otettava huomioon laissa säädetyt sisältövaatimukset sekä valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. 

Yleis- ja asemakaavoitusta johtaa kaupunginhallitus. Yleiskaavat ja merkittävät asemakaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto. Muut kuin vaikutuksiltaan merkittävät asemakaavat hyväksyy kaupunginhallitus. Maakuntakaavan laadinnasta vastaa maakunnan liitto ja siinä otetaan kantaa koko maakunnan kannalta tärkeisiin kysymyksiin.

Kerran vuodessa laadittavassa kaavoituskatsauksessa kerrotaan ajankohtaisista kaavahankkeista. Kaavojen vireille tulosta tiedotetaan lisäksi erikseen kuuluttamalla. Vireille tulon yhteydessä laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kerrotaan kaavan tarkoituksesta sekä siitä, miten kaavan laadintaan voidaan vaikuttaa ja miten kaavan vaikutuksia arvioidaan.

 

 

 

 

 

Päivitetty 12.12.2023