Hyvinkäällä on hyvä huomen

Vihreä ja vireä Hyvinkää on 47 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Uudellamaalla reilun puolen tunnin päässä pääkaupungista. Hyvinkää on kasvanut talousalueensa keskukseksi. Mainio logistinen sijainti ja erinomaiset liikenneyhteydet ovat tuoneet kaupunkiimme suuren joukon menestyviä yrityksiä.

Kaupunki on säilyttänyt luonnonläheisyytensä ja tarjoaa ulkoilijalle ja liikunnan ystävälle erinomaiset harrastusmahdollisuudet esimerkiksi Sveitsin alueen kohteissa; luonnonpuistossa, uimalassa ja laskettelukeskuksessa.

Hyvinkää on myös perinteikäs kuvataidekaupunki, jonka juuret ovat Helene Schjerfbeckin, Tyko Sallisen, Jalmari Ruokokosken, Yrjö Saarisen ja Terho Sakin taiteessa.

Hyvinkään ilme on kasvun myötä muuttunut paljon, mutta myös perinteitä on kunnioitettu. Keskustassa on korkeitakin kerrostaloja, mutta ennen muuta Hyvinkää on omakotitalojen kaupunki, josta etsitään tasapainoista, henkisesti rikasta ja luonnonläheistä elämää.

Tule yrittäjyyden ykkösketjuun!

Millaisia odotuksia asetat yrittämiselle? Tule tekemään tulosta Hyvinkäälle!

>> Lue tästä lisää

Päivitetty 11.3.2024