Pysy kotona -kampanja muistuttaa nuoria pysymään kotona koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi

Keski-Uudenmaan alueen nuorisopalvelut ja Itä-Uudenmaan poliisi aloittavat yhteistyössä Pysy kotona -kampanjan sosiaalisessa mediassa. Tarkoituksena on kertoa nuorille kokoontumisten aiheuttamista riskeistä koronaviruksen leviämisessä ja tuoda nuorten tietoon sosiaalisessa mediassa olevia nuorisotyön mahdollisuuksia.

Nuoria tavoitellaan seuraavien viestien kautta, joista useimmat soveltuvat meistä jokaiselle iästä riippumatta:


Kesä saapuu kyllä, mutta
Jotta kesäkiva mahdollistuisi, on nyt noudatettava tarkoin viranomaisten antamia ohjeita. Kyse on kuitenkin lyhyestä ajasta, vaikka välillä tylsyys saattaa saada ajan kulkemaan vielä hitaammin…


Ei samassa paikassa
Kavereiden kanssa ei nyt pidä liikkua yhdessä, mielellään ei edes pienissä porukoissa. Niitähän tulee tietty ikävä, mutta onneksi on kuitenkin mahdollisuus puhua, vaikka puhelimessa ja käyttää somea yhdessä olemiseen. Kerrankin puhelimella tai koneella saa roikkua, ihan luvan kanssa.


Tilanne on vakava
Monella riski sairastua ikään katsomatta on todellinen. Tärkeää on, paitsi suojata omia läheisiään tartunnalta, myös toimia annettujen ohjeiden mukaisesti siksi, että kaikille suomalaisille riittäisi apua, jos he sitä tarvitsevat.


Löydä nuorisotyö somesta
Oman paikkakuntasi nuorisotyöntekijät ovat tavoitettavissa sieltä somen kautta. Instasta ja Discordista löydät varmasti omat tyyppisi ja pääset juttelemaan ja pelailemaan heidän kanssaan. Yksinhän ei kannata liikaa pohtia, vaan pohditaan yhdessä eikä unohdeta sitä mukavaakin tämän kaiken keskellä.

Tutustu Hyvinkään Nuorisopalveluiden verkkotoiminnan aukioloihin ja yhteystietoihin osoitteessa www.hyvinkaa.fi/nuoriso

Onnistuminen tarvitsee meitä kaikkia
Mitä tehokkaammin saamme yhdessä viruksen leviämisen estettyä, sen nopeammin pääsemme palaamaan normaaliin arkeen ja takaisin kavereiden luokse. Onnistuminen tarvitsee meitä kaikkia - ei yksin viranomaisia!


P.S. nuoret:
Muistuttakaa aikuisiakin (silleen lempeästi), että eivät kekoontuisi yhteen. Neuvokaa heitä somen käytössä, että oppisivat chattailemaan kavereittensa kanssa nyt, kun todellakin kaikkien pitäisi pysytellä kotona.


Keski-Uudenmaan KUUMA-kuntien yhteinen juliste, jossa muistutetaan nuoria pysymään kotona koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi

Päivitetty 27.3.2020