17:039 Oskarintie
ALOITUS- JA VALMISTELUVAIHE
Kaupunginhallitus päätti 7.9.2026 § 237 käynnistää asemakaavan muutoksen 17. kaupunginosan (Hyvinkäänkylä) korttelissa 1640 ja sen viereisellä puistoalueella. Kaavahanke tuli vireille kuulutuksella 11.9.2026.
Asemakaavahanke on käynnistetty maanomistajan aloitteesta.
Asemakaavan muutoksessa tutkitaan mahdollisuutta laajentaa korttelin 1641 tonttien 1, 2 ja 3 niiden itäpuolella sijaitsevalle Välipuiston alueelle. Välipuisto on yksityisessä maanomistuksessa oleva puistoalue, jota kaupunki ei ole lunastanut omistukseensa. Välipuisto ei ole merkittävä osa kaupungin viherverkostoa, eikä sitä nykytilassaan hahmoteta tai käytetä puistona.
Kaavaluonnoksessa tontteja on laajennettu siten, että tontteihin rajoittuvat osat Välipuistosta on muutettu tonttien osiksi. Lisäksi kaavamääräyksiä on päivitetty mm. pohjavesialueen ja hulevesien käsittelyn osalta.
Kaavaluonnos, selostus ja havainneaineisto pidetään nähtävillä 11.9.-12.10.2026 Hyvinkään kaupungintalon (avoinna ollessa) ala-aulan neuvonnassa (Kankurinkatu 4-6, 1.krs) sekä kaupungin verkkosivuilla. Mahdollinen palaute osoitetaan kirjallisena 12.10.2026 klo 16 mennessä osoitteella kirjaamo@hyvinkaa.fi tai Hyvinkään kaupunki/ Kirjaamo, PL 86, 05801 Hyvinkää. Toivomme sähköistä osallistumista. Asiakirjat toimitetaan pyynnöstä kirjeitse.
Lisätietoja hankkeesta voi kysyä kaavasuunnittelija Eeva-Maija Hyväriseltä: eeva-maija.hyvarinen[at]hyvinkaa.fi, p. 040 155 4274.
Tästä linkistä pääset tutustumaan aineistoon.