06:113 Viertola, korttelit 552 ja 553
Aloitusvaihe
Kaupunginhallitus kokouksessaan 9.2.2026 § 39 päätti käynnistää Viertolan kortteleiden 552 ja 553 asemakaavamuutoksen.
Asemakaavamuutoksen tavoitteena oli tutkia suunnittelualueella voimassa olevien asemakaavojen ajantasaisuutta ja arvioida asemakaavan ajantasaistamisen mahdollisuutta sekä arvioida suunnittelualueen lisä- ja täydennysrakentamisen mahdollisuuksia ja niiden vaikutuksia alueella.
Kaava kuulutettiin vireille 20.2.2026. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä yhdessä lähtötietojen kanssa 20.2. – 23.3.2026.
Valmisteluvaihe
Lähtötietojen, asukaskyselyn ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadun palautteen perusteella valmisteltiin asemakaavaluonnos.
Asemakaavaluonnoksessa tutkittiin mahdollisuuksia kulttuuriympäristöjen säilyttämiselle sekä lisä-, täydennys- ja uudisrakentamiselle. Lisäksi luonnoksessa tutkittiin mahdollisuuksia täydennysrakentamiselle ja niiden sijoittumiselle sekä Keskustaajaman osayleiskaavan mukaista toteutumista suunnittelualueella.
Valmisteluvaiheen luonnosaineisto oli nähtävillä 8.5. - 8.6.2026.
Ehdotusvaihe
Asemakaavamuutoksesta laadittiin ehdotus, jonka kaavaratkaisu oli valmisteluvaiheen mukainen. Tavoitteena ajantasaistaa asemakaava ja mahdollistaa alueen täydennysrakentaminen kulttuuriympäristöarvot ja ominaispiirteet huomioiden.
Asemakaavaehdotus oli nähtävillä 28.8. – 28.9.2026.
Hyväksymisvaihe
Kaupunginhallitus päätti 26.10.2026 hyväksyä asemakaavamuutoksen ja julkisesti nähtävillä olleesta ehdotuksesta saatuihin lausuntoihin annetut vastineet.
Lisätiedot: kaavasuunnittelija Juha Ojajärveltä: juha.ojajarvi[at]hyvinkaa.fi, p. 040 821 2574
>>Tutustu tästä kaavan aineistoihin