Yritystarinoita Hyvinkäältä 18.4.2024 Vision Group Kalastustuotteita voi myös lähestyä rohkeammin ja rennommin, sanoo Vision Groupin toimitusjohtaja Juha Koivu. 25.3.2024 Sveitsi Rent Sveitsi Rentin yrittäjä Niko Pietilä toteaa, että Sveitsin alueesta saa eniten irti, mikäli lähtee sisätiloista komeaan luontoon. 7.3.2024 Lajupek Oy Toimitusjohtaja Juhamatti Malm kertoo, että puolustusliittoon liittyminen on avannut maamme teollisuudelle aivan uusia kanavia. 8.2.2024 Brasserie SLO Room Hyvinkääläissyntyiset kaksosveljekset Jaakko ja Kalle Hämäläinen kertovat, että jo 2000-luvun alussa olivat miettineet, että tässä liiketilassa olisi paras paikka ravintolalle. 18.1.2024 Saint-Gobain Tehtaanjohtaja Pauliina Savolainen sanoo, että hyvinkääläistehtaan ehdoton valtti on laatu. Tarvittaessa tuotteet räätälöidään juuri asiakkaan tarpeisiin sopivaksi. 7.12.2023 Hotel Sveitsi Hotellinjohtaja Tuija Lehtojoki iloitsee siitä, että Hyvinkään matkailu- ja muussakin kehityksessä eri toimijat puhaltavat yhteen hiileen. Ilmapiiri on hyvä. 8.11.2023 Best Caravan Oy Markkinointijohtaja Tuomas Salminen kertoo, että automatkailun ehdottomia etuja on sen tuoma vapaus mennä ja tulla kuten haluaa ilman aikatauluja. 11.10.2023 Teesalonki Sylvia Teen ja elämyksen vuoksi meillekin tullaan vähän kauempaakin, kertoo Teesalonki Sylvian yrittäjä Helena Niemelä. 20.9.2023 Teräskolmio Oy Toimitusjohtaja Erja Yli-Kahila kertoo Hyvinkäällä toimivan Teräskolmio Oy:n juurien olevan pitkät, jo kolmannessa polvessa. 24.8.2023 Saunakauppa Saunakaupan yrittäjät Heidi Pursiainen ja Hannu Komi näkevät Hyvinkään oivana paikkana pitää saunamyymälää. Edellinen sivu 1 2 3 Seuraava sivu