Kun on jotakin tietokoneeseen liittyvää kysyttävää, niin monen hyvinkääläisen valinta on Napalmi.

Yrittäjä Toni Rytkönen perusti tietokonealan yrityksen vuonna 2015 yhdessä Jarno Tynin kanssa. Nuoret miehet opiskelivat silloin tietotekniikkaa HAMK:in Riihimäen toimipisteessä.
Kun yrityksen nimeä mietittiin, niin haluttiin välttää ”Timon tietotekniikka” -tyyppistä pliisua vaihtoehtoa.
– Sentyyppinen nimi ei jää mieleen, eikä sen ympärille pysty rakentamaan vahvempaa brändiä. Yhdessä räväkän liekkilogon kanssa Napalmi on vähän kuin Rovio. Se huomataan ja muistetaan, Toni Rytkönen sanoo.
Apua voi saada kotiinkin
Tietotekniikkaa käyttävät kaikenlaiset ihmiset. Napalmin asiakkaissakin on luonnollisesti monenlaista väkeä.
Pääosa on Hyvinkäältä, mutta moni lähikuntienkin asukas tai yritys kääntyy tarvittaessa Napalmin puoleen.
Suurin asiakasryhmä ovat ikäihmiset.
– Heidän laitteisiinsa saattaa tulla päivityksiä ja sitten ei oikein tiedetä, onko kaikki kunnossa. Nuoremmat taas tarvitsevat apua muun muassa silloin, kun ollaan itse kokoamassa tietokonetta, Toni Rytkönen toteaa.
Varttuneemmat arvostavat sitä, että Napalmin asiantuntijat voivat tulla auttamaan myös kotiin.
– Pystymme auttamaan tarvittaessa myös etäyhteydellä.
Rytkönen sanoo, että Napalmi on vuosien mittaan panostanut paljon asiakaskunnan kasvattamiseksi. Yritys näkyy katumainoksissa, mediassa ja somessa.
Sillä on myös oma uutiskirje, jolla on 4000 tilaajaa.
– Moni arvostaa sitä, että tuotamme ilmaisia oppaita, joita voi ladata netistä. Aiheena voi olla esimerkiksi Windowsin perusteet. Ne löytyvät osoitteesta: napalmi.com/oppaat
" Rytkönen sanoo, että Napalmi on vuosien mittaan panostanut paljon asiakaskunnan kasvattamiseksi. Yritys näkyy katumainoksissa, mediassa ja somessa."
Asiakaspalvelu on avainasemassa
Toni Rytkönen kertoo, että yrittäjien lisäksi Napalmissa asiakkaita palvelee vaihteleva määrä työntekijöitä, jotka kutsutaan tarvittaessa töihin. Myös opiskelijoita liikkeessä näkee.
– Otamme ensin harjoitteluun esimerkiksi datanomiksi opiskelevia. Tässä saamme heitä koulutettua lisää ja parhaat sitten palkataan.
Rytkösen mukaan ala on todella vaikea, koska työntekijän pitää hallita monia asioita. Napalmissa myydään ja huolletaan tietokoneita sekä asennetaan uusia tietokoneita käyttövalmiiksi.
– Kännyköitä emme fyysisesti huolla. Toki teemme uusien puhelimien käyttöönottoja.
Napalmi lupaa asiakkailleen tietokonehuoletonta arkea. Onkin selvää, että asiakaspalvelun pitää sujua todella hyvin.
– Perusnörtille tämä on ehkä vaikea työpaikka, mutta sitten hänellä pitää olla halua kehittyä.
" Paikkakuntana en näe Hyvinkäällä juurikaan puutteita. Tämähän on viihtyisä ja jatkuvasti kasvava kaupunki. Tuntuu siltä, että Hyvinkäällä tehdään koko ajan oikeita asioita"
Hyvinkäällä tehdään oikeita asioita
Toni Rytkösen mukaan Napalmin nykyinen sijainti Hyvinkään paraatipaikalla Hämeenkadulla on erinomainen.
– Vieressä on runsaasti parkkipaikkoja ja meille on helppo löytää.
Rytkönen on Hyvinkäällä syntynyt nykyinen jokelalainen. Hän on asunut lähiseudulla aika monessakin paikassa.
– Paikkakuntana en näe Hyvinkäällä juurikaan puutteita. Tämähän on viihtyisä ja jatkuvasti kasvava kaupunki. Tuntuu siltä, että Hyvinkäällä tehdään koko ajan oikeita asioita, yrittäjä arvioi.
Toni Rytkönen seuraa Hyvinkään elinkeinoelämän kehitystä myös Hyvinkään Yrittäjien hallituksen jäsenenä.
– Business Hyvinkäälle haluan sanoa, että paikallisia yrityksiä kannattaa lähestyä hyvin matalalla kynnyksellä. Yhteistyötä on aina hyvä tehdä.
Varmuuskopiointi kuntoon ja vanha kännykkä jemmaan
Haastattelun lopuksi Napalmin yrittäjä antaa tämän jutun lukijoille vielä kaksi tietotekniikkavinkkiä.
Ensinnäkin varmuuskopioinnista kannattaa huolehtia. Suuri osa ihmisistä ei sitä tee ja seuraukset voivat olla ikävät.
– Uusissa tietokoneissa kiintolevy on sellainen, joka voi pamahtaa rikki täysin varoittamatta. Tietoja ei valitettavasti saa enää välttämättä palautettua, Rytkönen varoittelee.
Toinen vinkki koskee vanhaa kännykkää. Sitä ei kannata ihan heti laittaa kierrätykseen, vaikka ostaisikin uuden.
– Aika usein joku palvelu vaatii uudessa puhelimessa vahvistuksen, joka pitää tehdä sillä vanhalla puhelimella. Vanha laite on siis tavallaan ilmainen varmuuskopio.

Jarno Tyni ja Toni Rytkönen
Teksti Vesa Keinonen. Kuvat Vesa Keinonen
#elinvoimainen #elämyskaupunki #businesshyvinkää #yritystarinoita @Hyvinkääncity
>> Lisää yritystarinoita