Hyvinkään Betoni on ollut rakentamassa Suomea jo 80 vuotta

Neljässä polvessa toiminut perheyritys on tehnyt rohkeita ratkaisuja pysyäkseen ajassa kiinni. 

yritystarinoita

Sotien jälkeen suomalaiset olivat isoin joukoin liikkeellä. Myös siirtokarjalaiset Toivo ja Rauha Reinikainen asettuivat heille osoitetulle asutustilalle Hyvinkäänkylän Rauhalaan.

Aika pian he kuitenkin huomasivat, että alue ei ollut oikein otollista maanviljelylle. Ehkä yrittäjyys voisi tuoda leivän paremmin?

Toivo laittoi pystyyn firman nimeltä Kattopeite Oy. Se alkoi valmistaa betonisia kattotiiliä.

– Myöhemmin isäisäni perustaman yrityksen valikoimaan tulivat kaapelikourut, betoniset viemäriputket ja kaivonrenkaat, kertoo Hyvinkään Betoni Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Petri Reinikainen.

Sotavuosien jälkeinen kansallinen jälleenrakennusurakka antoi yritykselle alkuvauhdin.

Rakentamisen tahti Suomessa ei laantunut myöskään 1960-luvulla. Silloin maaseutuväestö alkoi suurin joukon pyrkiä kaupunkeihin töihin.

Tarvittiin asuntoja ja betonille riitti kysyntää. Kattopeitekin muuttui vuonna 1960 Hyvinkään Betoniksi.

– Perustimme oman betonitehtaan ja hankimme yhä enemmän betoniautoja kuljettamaan tuotettamme rakennustyömaille.

"Hyvinkään Betonin etuna on tuotteiden laatutaso, joka riittää erittäin vaativiin tilanteisiin."

 

Valmisbetoniliiketoiminta myytiin pois

Fiksu yritys keskittyy tekemään sitä, mitä kyseisessä tilanteessa kannattaa parhaiten. Huonosti tuottavasta toiminnasta on hankkiuduttava eroon.

Hyvinkään Betoni päätyi vuonna 2021 myymään pois valmisbetoniliiketoimintansa Betoni Center Oy:lle. Samalla yrityksen kulupuoli keveni selvästi.

– Nykyisin palkkalistoillamme on yhdeksän henkilöä. Liikevaihto vuonna 2025 oli noin 2,2 miljoonaa euroa, Petri Reinikainen kertoo.

Valmisbetoniliiketoiminnan myynnin ajoituskin oli sattumalta loistava.

– Vain muutama kuukausi kauppojen jälkeen Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja maailmantalous meni sekaisin.

Viimeiset vuodet hyvinkääläisyritys on keskittynyt ainoastaan märkälaastien ja kalkkituotteiden valmistukseen ja myyntiin.

Reinikaisen mukaan sekin on tietysti kilpailtu ala. Hyvinkään Betonin etuna on tuotteiden laatutaso, joka riittää erittäin vaativiin tilanteisiin.

– Olemme päässeet mukaan lukuisiin Museoviraston valvomiin kulttuurikohteisiin. Tuotteitamme on käytetty muun muassa Presidentinlinnassa, Helsingin tuomiokirkossa ja Tampereen teatterissa.
  

"Hyvinkään Betoni Oy juhli syyskuussa 80-vuotista taivaltaan. On kuljettu pitkä matka toisen maailmansodan jälkivuosista nykyiseen pitkälti digitalisoituneeseen yhteiskuntaan."

 

Perheyritykseen löytyy jatkajia

Petri Reinikainen kertoo olleensa perheyrityksessä töissä lapsesta saakka. Jo pienenä hän kulki Pertti-isänsä kannoilla oppien samalla yrityksen toimialasta aina vain enemmän.

– Olenkin tavallaan kasvanut toimitusjohtajaksi askel askeleelta. Siinä tehtävässä ei sitten lopulta ollut mitään yllättävää.

Nyt koko Reinikaisen viisihenkinen perhe on mukana Hyvinkään Betonin toiminnassa.

– Lapsista Petra on käytännössä yrityksemme operatiivinen johtaja ja Patrik varatoimitusjohtaja. He saavat sitten keskenään aivan vapaasti sopia, kumpi on seuraava toimitusjohtaja. Minä en asiaan puutu.

Hyvinkään Betoni Oy juhli syyskuussa 80-vuotista taivaltaan. On kuljettu pitkä matka toisen maailmansodan jälkivuosista nykyiseen pitkälti digitalisoituneeseen yhteiskuntaan.

Petri Reinikainen uskoo vakaasti siihen, että tässäkin ajassa löytyy kysyntää yrityksen tuotteille.

Talouden vaikeiden vuosien jälkeen näyttää siltä, että esimerkiksi datakeskusten myötä rakentaminen alkaisi elpyä.

– Tärkeintä on se, ettei koskaan jäädä polkemaan paikalleen. Jos niin tapahtuu, niin sitten se juna karkaa meiltä koko ajan, toimitusjohtaja summaa yrittäjyyden perusajatuksen.

 

IMG_6643.JPG

 Petri Reinikainen

 

Teksti Vesa Keinonen. Kuvat Vesa Keinonen


#elinvoimainen #elämyskaupunki #businesshyvinkää #yritystarinoita @Hyvinkääncity

>> Lisää yritystarinoita

Päivitetty 25.9.2026