Wennborgin marjatila

Wennborgin marjatilan yrittäjät Jarkko Hietanen ja Laura Soupas sanovat, että on sellainen tunne, että ei meitä ole tänne Kytäjän taakse mitenkään unohdettu

yritystarinoita

Marjatilalla uurastetaan lähes läpi vuoden

Suomalainen kesä ei olisi yhtään mitään ilman herkullisia marjoja. Hyvinkään Kytäjällä toimiva Wennborgin marjatila viljelee ja myy muun muassa mansikkaa ja vadelmaa.

Marjatilaa pyörittää pariskunta Jarkko Hietanen ja Laura Soupas. He ovat työskennelleet tilan yrittäjinä vuodesta 2004.

Hietanen on kotoisin samalta tilalta, jolla on yli satavuotinen historia. Se on entinen Kytäjän kartanon torppa.

– Isäni aikana meillä oli tuoreherneviljelyä. Siinä yhteydessä alettiin kokeilla myös marjanviljelyä. Kiinnostuin siitä, koska oli selvää, että tilalla ei olisi tulevaisuutta, jos alkaisi viljellä perinteisiä kasveja, Hietanen kertoo.

Soupas on puolestaan kotoisin varsinaissuomalaiselta maatilalta. Hän on opiskellut elintarviketieteitä ja väitellyt alalta tohtoriksi asti.

– Maatalouden siis tunnen, mutta yrittäjyys oli muuten aika uutta. Toki korkeakoulututkinnon jälkeen omaa valmiudet etsiä tietoa ja tehdä oikeastaan mitä vaan.

Wennborgin tilalla viljellään mansikkaa, vadelmaa, hernettä sekä pensasmarjoja useiden kymmenien hehtaarien alueella. Avomaan tuotannon lisäksi marjoja kasvatetaan kasvutunneleissa sekä kasvihuoneessa.

"Marjanviljely on yritystoimintaa, joka vaatii ehkä poikkeuksellisenkin kovaa kärsivällisyyttä ja paineensietokykyä".

Moni saattaa luulla, että marjatila on aktiivinen vain kesäaikaan, mutta erilaista tohinaa riittää lähes ympäri vuoden.

– Lähes jouluun saakka tilalla laitetaan asioita kuntoon talvea varten. Sitten on runsaan kuukauden hiljaisempi jakso, kunnes helmikuussa toiminta taas lähtee liikkeelle kohti uutta satokautta, Soupas kertoo.

Mukit vadelmat

Tuotteita markkinoille monen kanavan kautta

Wennborgin makeat marjat päätyvät kuluttajille monia kanavien kautta. Suurin osa tuotannosta myydään kaupoilta ja kauppaketjuilta vuokratuilta marjanmyyntipisteiltä.

– Niitä on noin 60 kilometrin säteellä Hämeenlinnasta Lohjalle saakka.

Marjoja viedään myyntiin myös kauppojen hevi-osastolle joko omana jakeluna tai sitten tukkuliikkeen kautta.

"Yhteistyötä tehdään muun muassa Kytäjän kartanon ja muiden paikallisten yritysten kanssa".

Lisäksi marjoja voi tulla poimimaan suoraan tilalta itsepoimintana tai ostaa tilamyymälästä.

– Kesäkahvilammekin on vieraiden käytettävissä. Sieltä löytyy muun muassa erilaisia jäätelöannoksia ja marjaherkkuja.

Jarkko Hietasen mukaan marja-ala on kaiken kaikkiaan varsin kilpailtu, vaikka Hyvinkäällä ei muita suuria marjatiloja olekaan.

– Kaupat ja kauppaketjut voivat tietysti vapaasti ostaa marjoja koko Suomesta tai ulkomailtakin.

Töissä suomalaisia ja ukrainalaisia

Wennborgin marjatila on huomattava työllistäjä. Tämän kesäsesongin aikana palkkalistoilla on parhaimmillaan 360 työntekijää, joiden rekrytointi on alkanut jo tammikuussa.

– Tänä vuonna työntekijöistä on Suomesta toistasataa ja loput ovat ukrainalaisia. Marjojen poimijat tulevat pääosin Ukrainasta, yrittäjät kertovat.

Osa ukrainalaisista on asunut maassamme jo pitempään.

– Ensin he tulivat työskentelemään kesäsesongin ajaksi ja nyt on jo asetuttu Hyvinkäälle. Erilaista työtä meillä riittää ympäri vuoden.

"Lähes jouluun saakka tilalla laitetaan asioita kuntoon talvea varten".

Hietanen ja Soupas haastattelevat suomalaiset työntekijät itse, ja myös jokaiseen ukrainalaiseen työntekijään heillä on nykyisin henkilökohtainen kontakti.

– Alun perin kaikki marjatilat käyttivät ukrainalaisen työvoiman kanssa välittäjiä. Joku paikallinen keräsi porukan ja toi heidät Suomeen. Tällainen on ainakin meidän osaltamme jäänyt historiaan.

Hyvinkään kaupungin työllisyyspalvelut kyselevät aina joskus tilan kuulumisia.

– Meillä ei kuitenkaan ole ollut tarvetta heidän rekrytointiavulleen. Sesongin työvoimatarpeet pystymme hoitamaan omilla tavoillamme, Soupas sanoo.

Wenborgin tilan pihapiiri

Lämmin toukokuu vaikuttaa

Marjanviljely on yritystoimintaa, joka vaatii ehkä poikkeuksellisenkin kovaa kärsivällisyyttä ja paineensietokykyä.

– Tässä on ensin valtavat menot, ennen kuin saa senttiäkään tuloja, Hietanen tiivistää.

Sää vaikuttaa paljon siihen, mitä yrittäjille lopuksi jää viivan alle. Wennborgin tila on saanut sääriskiä tasattua sillä, että osa viljelystä tapahtuu katteen alla.

– Toki suurin osa on edelleen avomaan viljelyä.

Tänä vuonna toukokuu oli maassamme poikkeuksellisen lämmin. Marjat kukkivatkin nopeasti.

"Avomaan tuotannon lisäksi marjoja kasvatetaan kasvutunneleissa sekä kasvihuoneessa".

– Nyt hiukan jännitetään, miten selvitään siitä, että satokin valmistuu nopeassa tahdissa. Heinäkuussa marjoja kulutetaan paljon ja toivomme, että niitä riittää silloinkin kulutukseen.

Omatoiminen pitää olla

Wennborgin tilan yrittäjillä on myönteistä sanottavaa Hyvinkään kaupungista.

– On sellainen tunne, että ei meitä ole tänne Kytäjän taakse mitenkään unohdettu. Kaupunginjohtajakin on käynyt tutustumassa toimintaamme, Laura Soupas kiittelee.

Toki tilan parinkymmenen kilometrin etäisyys Hyvinkään keskustasta on realiteetti.

– Olemme täällä monessa asiassa vähän kuin oman onnemme nojassa. Joudumme tekemään kaikki infrasta lähtien, sille ei vain voi mitään.

Hietanen ja Soupas kertovat, että erilaisia alihankkijoita löytyy Hyvinkäältä varsin moniin tilan tarpeisiin.

"Suurin osa tuotannosta myydään kaupoilta ja kauppaketjuilta vuokratuilta marjanmyyntipisteiltä".

Yhteistyötä tehdään muun muassa Kytäjän kartanon ja muiden paikallisten yritysten kanssa.

– Toki marjatilamme suurimmat tuotantopanoshankinnat ovat spesiaaleja. Niiden toimittajia ei Hyvinkäältä löydy. Esimerkiksi taimemme tulevat maailmalta.

Jarkko Hietanen ja Laura Soupas
Kuvassa Jarkko Hietanen ja Laura Soupas

Teksti ja kuva: Vesa Keinonen


#elinvoimainen #elämyskaupunki #businesshyvinkää #yritystarinoita @Hyvinkääncity

>> Lisää yritystarinoita

Päivitetty 18.6.2024