Yläkoulujen historian opetukseen
Russareita ja Eläviä Kuvia

Hyvinkään kaupunginmuseon Russareita ja Eläviä Kuvia on lainattava opetusmateriaalipaketti yläkoulujen historianopetukseen. Pääpaino paketilla on hyvinkääläisessä 1900-luvun alun vapaa-ajanvietossa: Missä sitä vietettiin, kenen kanssa ja mitä ylipäätään oli vapaa-aika? Oliko se aikaa työn ulkopuolella, jolloin kitkettiin hyötykasvimaata ja korjattiin työkaluja vai irtautumista arjesta tansseissa tai elokuvissa?
Opetusmateriaalipaketin suunnittelun pohjalla on Hyvinkään kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma, josta on kiinnitetty erityistä huomiota paikallishistorian ja tiedonkäsittelyn opetustavoitteisiin. Paketti sisältää valikoituja aineistotekstejä ja valokuvia Hyvinkään ja sen asukkaiden arkielämästä, jossa kylvettiin yleisessä saunassa, käytiin talvisin russareissa eli rusettiluisteluissa ja katsottiin Eläviä Kuvia.
Aineiston ja siihen liittyvien tehtävien avulla oppilas houkutellaan etsimään ja tulkitsemaan historiallista tietoa. Sen kautta voidaan myös pohtia työn ja vapaa-ajan selkeää erottautumista toisistaan teollisen palkkatyön seurauksena tai erilaisten aineistojen käyttämistä historiallisen tiedon lähteenä.
Paketissa on myös opettajan ohjeet, jossa esitellään aineisto ja annetaan sen käsittelylle tehtävät ja ohjeet sekä kaksi ehdotusta tunnin kululle. Opettaja voi ottaa paketin käyttöön sellaisenaan tai valikoida paketista haluamansa aineistot.
Aineistot saa ladata alla olevista linkeistä tai sen voi lainata Hyvinkään kaupunginmuseon toimistolta.
Alta olevista linkeistä löydät opettajan ohjeet, opetuspaketin esittelyn ja paketin tekstit ja kuvat:
Paikallistu! / Get Local! -kiertonäyttely ja lautapeli Munkki

Hyvinkään kaupunginmuseo tarjoaa kouluille kotiseutuopetusta varten työkaluksi Paikallistu! / Get Local! –kiertonäyttelyn sekä näyttelyn pohjalta toteutetun Munkki–lautapelin. Munkki-lautapeli on lähetetty kaikkiin Hyvinkään kouluihin ja sitä voi myös lainata kaupunginmuseolta.
Pelin äärellä voi jutella paikkakokemuksista, hurahtaa Keski-Uuteenmaahan hauskojen pelitapahtumien siivityksellä tai ihan vain ihmetellä. Pelilaudalla edetään tietenkin karvanoppia heittämällä. Lähde cruisailemaan Keravalle tai yöelämään Hyvinkäälle! Tervemenoa kotiseutukierrokselle: löydä itsesi Kellokoskelta, Sveitsistä, Jampasta, Lepsämästä!
Perspektiiviä kokonaisuuteen tarjoavat paikallisuutta eri näkökulmista käsittelevät näyttelyn tekstit. Ne valaisevat paikan ja paikkasuhteen merkityksiä ja rohkaisevat juurtumaan ja paikallistumaan. Näyttely koostuu viidestä siirrettävästä seinäkkeestä ja viidestä yhteen sovitettavasta pelipöydästä. Mukana tulee myös nopat ja pelinappulat. Näyttelyn siirto ja palautus tapahtuu näytteilleasettajan omalla kustannuksella. Kuljetukseen tarvitaan pakettiauto. Jos haluat kiertonäyttelyn lainaan koulullesi, sovi näyttelyn nouto ja palautus Hyvinkään kaupunginmuseon kanssa: 040 773 6257 tai kaupunginmuseo@hyvinkaa.fi
Aineisto liittyy Keski-Uudenmaan museoiden yhteishankkeeseen. Keravan museo, Hyvinkään kaupunginmuseo, Mäntsälän museotoimi, Järvenpään taidemuseo, Nurmijärven museo ja Tuusulan historiallinen museo organisoivat 2014 kunnianhimoisen yhteistyöhankkeen Keski-Uudellamaalla, jossa pureuduttiin paikallisuuksiin ja paikallisidentiteetteihin nyt ja tässä. Hankkeen mahdollisti Museoviraston myöntämä, museoiden innovatiivisten hankkeiden avustus. Karvanopat ja Kaukametsä -hanke sai myös vuodelle 2015 Museoviraston avustuksen, jonka avulla museot tuottavat kiertonäyttelyn, joka pureutuu paikallisuuteen pintaa syvemmältä. Paikallistu! -näyttely on lainattavissa kouluille ja nuorisotaloille.