LANKARULLATEHTAAN MUISTOLAATTAKuvassa Lankarullatehtaan muistolaatta
1973

luonnonkivi ja metallilaatta

Jokipadontie 41, Kaukas

  

Lankarullatehtaan ensimmäinen tuotantolaitos perustettiin vuonna 1873 silloiseen Mäntsälän pitäjään Kaukaankosken varrelle. Kosken mukaan yhtiö otti nimeKuva otettu kaempaa paikasta, jossa Lankarullatehtaan muistolaatta ja kivi sijaitseekseen Kaukas Fabriks Aktiebolag. Tehtaan perusti ruukinpatruuna Lars Magnus Robert Björkenheim (1835-1878), joka oli ollut mm. Kellokosken kartanon ja ruukin omistaja. Koivupuusta lankarullia valmistava tehdas toimi Kaukasissa vuoden 1897 loppuun. Yhtiö oli ostanut uudelle tehtaalle tontin Lappeenrannasta, jonka ympäristössä oli paremmat raaka-aine varastot. Kaukas Oy:stä kehittyi metsäteollisuusyhtiö Oy Kaukas Ab.

Oy Kaukas Ab valmistutti 100 vuotisen toimintansa kunniaksi muistomerkin laattoineen. Muistokivi löytyi lappeenrantalaisesta hiekkakuopasta. Oy Kaukas Ab:n toimesta siihen kiinnitettiin metallilaatta ja kivi sijoitettiin tehtaan perustamispaikalle. Kiven pystytti vuonna 1973 paikalla toiminut Oy Suomen Vanutehdas.

 

Muistolaatan teksti:

 

Oy Kaukas Ab:n edeltäjä Kaukas Fabriks Aktiebolag'in rullatehdas aloitti toimintansa tällä alueella vuonna 1873.



 

Päivitetty 23.4.2021