Sveitsi-Härkävehmas

Hyvinkään Sveitsi on metsäinen virkistysaluekokonaisuus Hyvinkään keskustan luoteisosassa. Sen keskeiset osat ovat noin 100 hehtaarin laajuinen Sveitsin puiston luonnonsuojelualue ja rakennettu ydinalue palveluineen.

Sveitsin historia virkistys- ja matkailukohteena juontaa juurensa 1800-luvulle, jolloin alue tuli tunnetuksi karun nummiluontonsa ja mantereisen ilmanalansa vuoksi. Alue siirtyi Hyvinkään kunnalle vuonna 1924, minkä jälkeen siitä kehittyi aikansa merkittävä talviurheilukeskus. Sittemmin talviurheilun painopiste on siirtynyt ydinalueelta pohjoiseen.

Alueen maankäytön kehittäminen tuli ajankohtaiseksi vuoden 2015 lopulla, kun Rantasipi Sveitsi lopetti toimintansa. Hotellikiinteistön omistukseensa hankkinut Sveitsin Kiinteistörahasto Ky ja Hyvinkään kaupunki ovat solmineet yhteistoimintasopimuksen, jonka mukaan tavoitteena on sijoittaa alueelle hotelli- ja matkailupalvelujen lisäksi merkittävä määrä toimintaa tukevaa asuinrakentamista.

Alueen maankäytön kehittämissuunnitelma on hyväksytty kaupunginhallituksessa 30.5.2016. Kaupunginhallitus on edelleen päättänyt osayleiskaavan laadinnasta 4.7.2016.

Kaavoituksen pohjaksi järjestettiin Sveitsin alueen asuinrakentamisen ideakilpailu 9.12.2016 – 13.3.2017.  Kutsukilpailuun ilmoittauduttiin avoimen HILMA-hankintamenettelyn kautta ja siihen valittiin ilmoittautumisen perusteella neljä työryhmää.

Päivitetty 7.12.2016