Kuvassa hiihtäjä Kalle Heikkisen muistomerkkiHIIHTÄJÄ KALLE HEIKKISEN MUISTOMERKKI
1948

graniittipylvääseen kiinnitetty pronssilaatta

korkeus 0,7 m

Jokelankatu, Hanko-Mäntsälätien rampin kohdalla

  

Hiihtäjä Kalle Heikkinen (1908–1938)  juoksi 15.12.1938 Hyvinkäällä harjoituslenkillään ratapenkereellä ja sai surmansa pudottuaan Martin aallopin kohdalla alikulkutielle. Kalle Heikkinen oli muuttanut vuonna 1935 urheiluohjaajakasi Hyvinkäälle ja liittynyt myös Hyvinkään Tahkon jäseneksi.  Hän kuului 1930-luvulla maamme menestyvimpiin kilpahiihtäjiin. Vuonna 1934 hän voitti Holmenkollenin  ja Ounasvaaran kisojen 50 km hiihdon. Jo Zakopanessa 1929 hän oli voittamassa Suomelle kultaa sotilaspartiohiihdon MM-kisoissaKuvassa paikka jossa Kalle Heikkisen muistomerkki sijaitsee asevelvollisena. Kalle Heikkinen on kuvattuna urheiluaiheisessa postimerkkisarjassa hiihdon edustajana 1945.

Muistomerkki pystytettiin alunperin lähelle Kalle Heikkisen putoamispaikkaa, mutta vuonna 1973 Hanko-Mäntsälä -tien rakentamisen yhteydessä Heikkisen entiset urheilijatoverit siirsivät muistomerkin sen nykyiselle paikalleen.  

 

Muistokiven teksti:

 

Kalle Heikkinen 15.12.1938. TAHKO.

 



 

Päivitetty 23.4.2021