Liikenne

Hyvinkää on tiivis kaupunki, missä kaikki on lähellä. Hyvinkääläisistä 90 % asuu alle 4,5 km säteellä rautatieasemasta, joten kävely ja pyöräily ovat todellisia vaihtoehtoja arkiliikkumiseen.

Hyvinkäällä on toimiva paikallisliikenne. Kaupunkialueella liikennöi kuusi linjaa kaksi kertaa tunnissa. Matka-ajat pääteasemilta rautatieasemalle ovat noin 15 min. Verkostoa täydentävät yhdeksän palvelubussireittiä sekä Metsäkaltevan kutsuperusteinen linja.

Rautatieasema sijaitsee keskellä kaupunkia ja Hyvinkäällä on vahva rautatieyhteys. Esimerkiksi Helsinkiin matkustat 41 minuutissa lähiliikenteen junalla kaksi kertaa tunnissa.

Hyvinkää sijaitsee valtatie 3 ja maantie 25 kainalossa. Kehä III:n tavoitat 20 minuutissa ja Helsinki-Vantaan lentoaseman puolessa tunnissa Hyvinkäältä. Seutuliikenteen busseilla pääset kulkemaan pienempiin lähikuntiin ja kyliin, pikavuoroilla taas nopeasti suurempien keskusten välillä.

Liikenteen sivuilta löydät liikennesuunnittelun tehtävät, tietoa liikkumisesta Hyvinkäällä sekä aiheeseen liittyviä materiaaleja.

Päivitetty 1.3.2016 Tulosta

Anna palautetta Pasila-Riihimäki -ratasuunnitelmasta

Palautejärjestelmä on auki 6.3.-30.4. välisen ajan ja löytyy osoitteesta:

https://maptionnaire.com/fi/1761/

Metsäkaltevan bussilinjan kutsuliikenteen tilaaminen muuttuu 25.1.2017

Sähköiset liikkumisvälineet liikenteeseen vuoden alusta

Uudenlaiset sähköiset liikkumisvälineet tulevat lailliseksi tieliikenteessä vuodenvaihteessa. Osalla välineistä liikutaan jalkakäytävällä ja osalla pyöräteillä, joten muiden liikkujien huomion ottaminen on entistäkin tärkeämpää. 

Lue lisää Trafin sivuilta.

Anna palautetta Pasila-Riihimäki -ratasuunnitelmasta

Palautejärjestelmä on auki 6.3.-30.4. välisen ajan ja löytyy osoitteesta:

https://maptionnaire.com/fi/1761/

 Linkki kaupungin etusivulle

LANGUAGE 
In English
По-русски

  

Lähetä e-kortti

 

 

 

Työntekijöille: 
webmail

OTA YHTEYTTÄ

PL 21 / Suutarinkatu 2 D
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
f.  019 459 4612
tekniikka@hyvinkaa.fi
ymparisto@hyvinkaa.fi

Kartta Renton alueesta

Kaupungin sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi

 

PALAUTE

Lähetä palautetta

Puhelinvaihde 019 459 11*

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:

OVT-tunnus   003701258660

verkkolaskuosoite 003701258660

operaattori OpusCapita Group Oy

(välittäjän tunnus 003710948874)

Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0