Elinvoimamittaus 2015

Hyvinkään kaupungilla on elävin kaupunkikeskusta

Vuonna 2015 Hyvinkää oli elinvoimamittauksessa ensimmäisenä, Tampere toisena ja Kokkola kolmantena. Keskusta-asiantuntija Martin Wilhelmsin mukaan elävälle keskustalle on luonteenomaista tiiviys, helposti saavutettavat palvelut ja liikkuminen eri kulkumuodoilla. Elävän kaupunkikeskustan ominaisuuksia ovat myös väljät ja viihtyisät kävelyreitit, viheristutukset, katokset ja penkit kävelyreittien varrella.   

Hyvinkään kaupunkikeskusta nousi tutkimuksessa eläväisimmäksi, vaikka sieltä puuttuukin kävelykatu. Hyvät palvelut uudistetussa kauppakeskuksessa vetävät väkeä keskustaan ja mittauksessa nousikin esiin eläväisinä kaupungit joiden uudet kauppakeskukset on sijoitettu ydinkeskustaan. Kauppakeskus Willa heijastuu Hyvinkään vahvaan tulokseen, mutta pidempikestoinen seuranta näyttää ajan myötä todellisen tilanteen, koska keskustan reuna-alueille on tullut myös tyhjiä liiketiloja. 

Vuonna 2015 Hyvinkää sai arvostusta myös voittamalla kaupunkikeskustapalkinnon.

Päivitetty 20.4.2020