Kurkkaa kaupungin työntekijöiden arkeen

Blogikirjoituksissa vuorossa Mika Heikura, joka kertoo perusopetuksen kuulumisia.


Lukuvuosi 2021-22 Hyvinkään perusopetuksessa taittuu kohti loppuaan. Se tarkoittaa kiireistä aikaa niin kouluilla kuin perusopetuksen hallinnossakin. Nykyistä lukuvuotta laitetaan ns. pakettiin ja samaan aikaan valmistellaan kuumeisesti tulevaa lukuvuotta.

Vihdoinkin parin vuoden koronarajoitusten jälkeen voidaan kouluilla pitää perinteisiä kevätjuhlia. Oppilaat, henkilökunta ja huoltajat pääsevät pitkän odotuksen jälkeen juhlistamaan lukuvuotta yhdessä. Koulujemme pari nuorinta ikäluokkaa saavat ensimmäistä kertaa kokea, miltä tuntuu lähteä kesälomalle oikean kevätjuhlan jälkeen. Kevään aikana koulut ovat pystyneet myös järjestämään kullekin koululle perinteisiä tapahtumia. On ollut todella mukava kuulla, miten iloinen tunnelma näissä tapahtumissa on ollut. Toivottavasti saamme nauttia näistä yhteisöllisyyden riemuista myös jatkossa.

Vaikka korona on leimannut toimintaamme jo yli kaksi vuotta, se ei ole tarkoittanut, etteikö perusopetuksessa olisi tapahtunut monenlaisia asioita tänä aikana. Käynnissä on Kaikille yhteinen koulu - ja Sitouttavan kouluyhteisötyön – hanke, vain pari mainitakseni. Suurimpia muutoksia on ollut, tosin pakon sanelemana, tehty valtava loikka etäopetuksen saralla. Etäopetus mahdollisti koronan hankalimpina aikoina opetuksen ja opiskelun etenemisen. Vaikka kehityimme tässäkin asiassa todella paljon, kiitos taitavan ja sitoutuneen henkilökunnan, lähiopetus on kuitenkin perusopetuksen kivijalka ja todellinen perusta. Oikea kohtaaminen ja vuorovaikutus antavat paljon enemmän kuin verkon välityksellä tapahtuva yhteyden pito. Tämä voisi olla meille kaikille hyvä muistutus siitä, että kannattaa tavata ihmisiä livenä. Oikea tapaaminen voittaa virtuaalimaailman mennen tullen.

Nykypäivänä uusien koulujen rakentamien on monessa paikassa melko harvinaista herkkua. Hyvinkää on tässä asiassa kuitenkin positiivinen poikkeus. Metsäkaltevatalo otettiin käyttöön elokuussa 2020. Koulun tilat ovat osoittaneet toimivuutensa kuluneen kahden lukuvuoden aikana. Metsäkaltevatalo odotti vihkiäisiään puolitoista vuotta, kunnes 10.5.2022 koitti juhlapäivä. Oppilaat olivat opettajiensa avustuksella valmistelleet mukavat esitykset, joita oli ilo olla seuraamassa. Uuden asuinalueen haasteet ovat tutut: lapsimäärä kasvaa ja saamme miettiä, miten sen kanssa tulevaisuudessa toimimme.

Palveluverkkoasiat ovat olleet talven ja kevään työllistävimpiä yksittäisiä kokonaisuuksia. Selvitys on edennyt päätöksentekoon ja hyviä päätöksiä odotetaan alku kesästä. Suurimpina asioina ovat Paavolan alueen kehittäminen ja keskustan alueen kouluratkaisut. Toivottavasti näissä molemmissa päästään toteuttamisvaiheeseen mahdollisimman pian. Palveluverkolla on suuri merkitys perheiden arjen kannalta. Päätökset eivät siis ole yhdentekeviä. Iloksemme olemme saaneet todella paljon uusia koulupaikkahakemuksia toisilta paikkakunnilta tulevaa lukuvuotta silmällä pitäen. Lukuisat uudet tulokkaat tuovat omat haasteensa mutta voimme olla tyytyväisiä: Hyvinkää kiinnostaa asuinpaikkana. Tästäkin näkökulmasta toimiva perusopetus ja sen palveluverkko ovat meille kaikille tärkeä asia.

Hyvinkäällä tapahtuu. Nauttikaa kesästä Hevinkäällä järjestettävissä tapahtumissa.

Mika Heikura
Perusopetuksen johtaja 

Mika Heikura


>> Aiemmat blogikirjoitukset löydä täältä

Päivitetty 13.5.2022