Kurkkaa kaupungin työntekijöiden arkeen

Huomenta! Kiva nähdä! Mitä teille kuuluu? Mitä haluaisit tänään leikkiä?” Näin alkaa yleensä Nina Siivosen työpäiväni avoin päiväkoti Pikku-Veturissa.

Kello on yhdeksän aamulla ja avaan Hakalantalon päiväkodissa Pikku-Veturin ovet asiakasperheille. Alkamassa on avoin päiväkotitoiminta, joka on suunnattu kotona oleville alle kouluikäisille lapsille ja vanhemmille. Ensimmäinen perhe on jo tulossa pihalla kohti oveamme. Lapsi juoksee ilosta hihkuen eteiseen. ”Me herättiin tänään jo puoli kuudelta”, huokaisee vanhempi tervehdittyämme toisiamme. Autan lasta riisumaan ulkovaatteet, samalla kun vanhempi riisuu itsensä ja pienen vauvan. Käsipesun kautta on aika lähteä leikkimään. Lapsi juoksee edeltä kotileikkiin ja seuraan vanhemman ja vauvan kanssa häntä sinne. Vanhempi istahtaa sohvalle, minä otan lattialle vauvalle oman leikkialustan ja muutaman vauvalelun. Ojennan käteni kohden vauvaa, ”tuletko leikkimään?” Vanhempi ojentaa vauvan minulle ja jään vauvan viereen lattialle. ”Mitä teille kuuluu?” on kysymys, jonka esitän kaikille perheille joka kerta, kun he tulevat Pikku-Veturiin. Ja siitä se keskustelu sitten lähteekin käyntiin. Välillä juttelemme niitä näitä, toisinaan pohdimme yhdessä esimerkiksi vauvan uniasioita tai isomman lapsen tahtoikää ja sen haasteita. Hetken päästä ulko-ovi käy ja lähden vastaan seuraavaa perhettä. Aamupäivän aikana avoimessa voi käydä noin kymmenen perhettä. Tulijoita olisi välillä enemmänkin, mutta valitettavasti fyysiset tilamme rajaavat käyttäjämääriä.

Kello lähestyy kahtatoista, on aika sulkea hetkeksi ovet ja saatella viimeiset perheet kotimatkalle. Kolmen tunnin aikana olemme puuhanneet vaikka mitä, tärkeimpinä asioina leikkiminen ja keskustelut niin vanhempien välillä, vertaistuellisuus, kuin minunkin kanssani. Yleensä kolmeen tuntiin mahtuu paljon iloisia hetkiä, naurua, huumoria ja hyvää mieltä. Mutta myös surua, itkua, väsymystä ja pettymyksiä varsinkin, kun lasten on lopetettava leikit. Aamupäivä on ollut työntäyteinen ja äänirikas. Minulla on tunnin asiakastauko, jonka aikana siistin tilat ja muokkaan ne sopiviksi iltapäivän tulijoille, syön lounaani ja vastailen sähköposteihin.

Iltapäivää varten levitän lattialle ohuita patjoja, jotka pyyhin huolellisesti puhtaaksi sekä vauvaleluja. Yhdeltä on alkamassa vauvaperheille suunnatut Pilttitreffit ja seurakunnan lastenohjaaja Nonna tulee vetämään niitä kanssani. Vauvoja ja vanhempia saapuu paikalle jälleen omaan tahtiinsa. Puheensorinan ääni nousee, eräs vauva kääntyy ensimmäistä kertaa selältä vatsalleen ja hurraamme hänelle. Merkityksellisiä asioita tapahtuu Pikku-Veturissa 😊

Pilttitreffeillä meillä on aina teemallisia keskusteluja, joiden aiheet ovat vanhempien ehdottamia. Tällä kertaa aiheenamme on vauvan ruokailu ja imetys. Mukana on myös imetystukiäitejä, jotka muutenkin ovat mukana toiminnassamme. Aloitamme yhteisen keskustelun ja aihe kiinnostaa monia. Toisilla on jo kokemusta vauvojen sormiruokailusta ja soseiden aloituksesta ja näissäkin keskusteluissa vertaistuellisuus on ensiarvoista. Tämäkin kolmetuntinen menee kuin siivillä. Kello lähestyy neljää, vielä viimeiset äidit imettävät vauvansa, vaihtavat heille vaipat ja suuntaavat kotiin. Minunkin työpäiväni on päättymässä. Kuitenkin ennen sitä on vielä laitettava lelut paikoilleen, kerättävä patjat pois ja laitettava tilat siistiin kuntoon huomista varten sekä vietävä roskat.

Työni on hyvin monipuolista ja vaihtelevaa, sisältäen muun muassa asiakastyötä - se tärkein työ, toiminnan ja sisältöjen suunnittelua ja kehittämistä, monialaista yhteistä työtä, asiakastilojen muokkaamista toimintaan ja tarpeeseen vastaavaksi, sekä avoimen varhaiskasvatuksen somekanavan sisällön tuottamista. Pikku-Veturi on nimetty Hyvinkään lähikohtaamispaikaksi suhteessa Keusoteen, joten toimipisteessämme perheet voivat kohdata myös Keusoten eri ammattilaisia, kuten myös seurakunnan ja kolmannen sektorin toimijoita. Minun työhöni kuuluu näiden koordinointi ja tarpeen mukaan uusien toimijoiden etsiminen ja uusien yhteistöiden aloittaminen.

Olen työskennellyt Pikku-Veturissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Näiden vuosien aikana minulla on ollut useita tuhansia asiakasperheitä ja monia erilaisia avoimia ryhmätoimintamuotoja. Haluan edelleen jatkaa työtäni hyvinkääläisten lapsiperheiden hyvinvoinnin tukijana ja mahdollistajana.

Nina Siivonen

Nina Siivonen
Varhaiskasvatuksen opettaja
Avoin päiväkoti Pikku-Veturi


>> Aiemmat blogikirjoitukset löydät täältä 

Päivitetty 29.8.2023