Kurkkaa kaupungin työntekijöiden arkeen

Kulttuuri ja tapahtumapäällikkö Outi Ruso kertoo, mitä kaikkea on reilun 10 vuoden aikana tapahtumarintamalla tapahtunut.


Työskentelen kulttuuri- ja tapahtumapäällikkönä kaupungin sivistystoimessa, yleisen kulttuuritoimen yksikössä. Työpisteeni sijaitsee kaupungintalolla, mutta pääosan työpäivistäni vietän eri yhteistyötapaamisissa. Yksikössä työskentelee tällä hetkellä lisäkseni yksi päätoiminen kulttuurituottaja. Tällä pienellä resurssilla olemme mukana monessa.

Kun aloitin työssäni Hyvinkään kaupungilla, oli usein kuultu palaute, ettei Hyvinkäällä oikein tapahdu mitään, ja jos tapahtuukin, ei siitä tiedä kukaan. Nyt, noin 10 vuoden päästä, on Hyvinkäästä muodostunut monipuolinen ja aktiivinen tapahtumakaupunki, jossa eri toimijat puhaltavat yhteen hiileen ja josta kaupunkilaiset voivat olla ylpeitä.

Omassa työssäni tärkeintä ovatkin hyvät yhteistyöverkostot. Vuosien aikana olen oppinut, kenelle kannattaa soittaa, kun täytyy saada aikaan ihmeellisiä asioita mahdottomilla aikatauluilla. Onneksi meillä Hyvinkäällä on upeat työkaverit, ihanat yhteistyökumppanit ja aktiivisia kaupunkilaisia, joiden kanssa yhdessä tekemällä asiat saadaan onnistumaan.

Vastaan kaupungin omien tapahtumien järjestelyistä ja lisäksi toimin yhteyshenkilönä suurimmissa festivaalitapahtumissamme, kuten Rockfestissa ja Red Carpetissa. Olen mukana myös pienempien tapahtumien järjestelyissä ja autan paikallisia tapahtumajärjestäjiä esimerkiksi lupa-asioissa, sopivien tilojen löytämisessä ja tapahtumien markkinoinnissa. Tapahtumat tuovat meille valtavasti elinvoimaa ja haluamme palvella tapahtumajärjestäjiä mahdollisimman sujuvasti.

Työni pääpaino vaihtelee aika paljon kausittain. Vuodenvaihteessa ajankohtaista on muun muassa kulttuuripalveluiden avustusmäärärahojen jako. Keväällä ja syksyllä julkaistaan Hyvinkää-lehti, jonka toimituspäällikkönä toimin. Erilaiset viestintä- ja tapahtuma-asiat rullaavat ympärivuoden, mutta painottuen kevätaikaan. Syksyisin tehdään talousarviota tulevalle vuodelle ja toimintakertomusta edelliselle. Ja kaikkina vuodenaikoina hoidetaan monenlaisia yllättäviä eteen tulevia asioita; tylsää ei tule koskaan.

Nyt toukokuussa on vuoden kiireisintä aikaa, kun kevään ja kesän tapahtumien järjestelyt ovat kuumimmillaan. Sähköposteja ja puheluita tulee helposti lähes sata päivässä ja erilaiset työn- ja elämänhallintakeinot ovat kovilla. Toisaalta tämä on kuitenkin juuri sitä, mistä nautin. Nukutaan sitten talvella!

Suosittelen seuraamaan alla olevia kanaviamme ja toivotan monipuolista ja aurinkoista tapahtumakesää kaikille hyvinkääläisille ja vierailijoillemme. Tapahtumissa tavataan!

www.visithyvinkaa.fi
tapahtumat.hyvinkaa.fi
FB: Visit Hyvinkää
IG: Hyvinkään kaupunki

Outi Ruso
Kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö

Outi Ruso


>> Aiemmat blogikirjoitukset löydät täältä

Päivitetty 16.5.2023