Kurkkaa kaupungin työntekijöiden arkeen

Nuorisopäällikkö Mika Joensuu kertoo monipuolisesta työstään kaupungin nuorisopalveluissa

Terveisiä kaupungin nuorisopalveluista eli Nupasta!

Nuorisotyö on sana, josta jokaiselle tulee varmasti mieleen jotakin. Jollakulla se voi olla muistoja omasta nuoruudestaan: käynneistä nuorisotalo Sillan Lämppärissä tai discoissa, nuorten kesäleireillä tai erilaisissa kerhoissa. Muistikuvia nuorisotyöntekijöistä, jotka ovat tulleet Jussintorilla moikkaamaan, ollessasi kavereiden kanssa siellä viettämässä aikaa. Tai ehkä tapahtumista: Uimalarock, Sun Dance Day, Rocksprint, Hypecon ja monet muut. Joku ehkä ajattelee ylipäätään nuorisotiloja: paikkoja, joissa nuoret kokoontuvat viettämään iltaisin vapaa-aikaansa.

Nuorisotyö on kaikkea tätä, mutta se on myös paljon enemmän.

Nuorisotyön palvelut näyttävät usein rennoilta ja epämuodollisilta, kivoilta ja hauskoilta. Nuorisotyö perustuu vapaaehtoiseen osallistumiseen ja se tapahtuu pääasiassa nuorten vapaa-ajalla. Palveluiden tulee sen vuoksi olla nuorille oikeasti mieluisia ja kiinnostavia. Silti myös rennolta näyttävän toiminnan ja kivan yhdessä tekemisen taustalla on aina myös kasvatuksellisia tavoitteita, joita nuorisokasvatuksen ja kohtaamistyön ammattilaiset, nuorisotyöntekijät, suunnittelevat ja toteuttavat. Nämä eivät aina näy ulospäin, minkä vuoksi nuorisotyön merkitystä voi olla vaikea hahmottaa.


Näin kesäaikaan myös Nupassa asiat muuttuvat aina hieman erilaisiksi. Säiden lämmetessä nuoret eivät tule niin sankoin joukoin nuorisotiloille, vaan osa heistä kokoontuu esimerkiksi puistoissa tai koulujen pihoilla.  Nuorisotyössä tehdään myös ”jalkautumista”, eli mennään moikkaamaan nuoria siellä, missä he kokoontuvat. Kyse ei ole valvonnasta tai nuorten kontrolloinnista, vaan aidosta nuorten kohtaamisesta. Positiivisten kohtaamisten kautta pyritään nuorisotyön tavoitteisiin: Hyvinkäällä ne on kirjattu muotoon ”tuetaan nuorten kasvua ja kehitystä sekä yksilöinä että yhteisöjensä ja yhteiskunnan jäsenenä”. Nuoret siis kasvavat ainutlaatuisina yksilöinä, mutta samalla myös osaksi sosiaalisia verkostojaan – koko yhteiskuntaan asti.

Tämä nuoruuden sosiaalinen puoli voi näyttää aikuisista joskus huolestuttavalta. Isolla porukalla kokoontuvista nuorista aiheutuu aina ääntä, joka voidaan myös kokea häiriöksi. Meillä on Hyvinkäällä upeita nuoria, joista suurin osa osaa käyttäytyä fiksusti ja asiallisesti. Joidenkin hölmöilyjen vuoksi ei pidä leimata kaikkia nuoria.

Itse toimin kaupungin nuorisopäällikkönä, eli vastaan nuorisopalveluiden toiminnasta. Työni sisältää paljon erilaisia kokouksia, suunnittelua, verkostotyötä ja hallinnollisia asioita. Omakin urani on alkanut ensin kerho- ja nuoriso-ohjaajan työstä. Eniten nykyisessä työssäni on ikävä juuri nuorten kohtaamista, johon kalenteri ei enää juuri anna aikaa. Yksi tärkeistä tehtävistäni on silti aina pitää nuorten puolia hallinnossa ja päätöksenteossa. Se on onneksi Hyvinkäällä melko helppoa, sillä meillä nuoria ja myös nuorisotyötä arvostetaan. Siitä on tärkeää pitää kiinni myös jatkossa.


Nuoruus ei ole koskaan ollut helppoa aikaa. Tällä hetkellä monella nuorella on suuri huoli tulevaisuudestaan: ilmastonmuutos, sodan uhka ja muu epävarmuus eivät ainakaan helpota nuoruuden myrskyjä. Meidän aikuisten tehtävänä onkin luoda nuorille toivoa ja uskoa tulevaan. Tämän voi aloittaa ihan pienistä ja arkisista asioista. Voit vaikka aloittaa kysymällä joltakulta tutulta nuorelta, että ”mitä kuuluu?”. Se on viesti, että olemme kiinnostuneita nuorten arjesta ja elämästä.

Hyvää kesänjatkoa toivottaen,

Mika Joensuu
vs. nuorisopäällikkö

Mika Joensuu.jpg


>> Aiemmat blogikirjoitukset löydät täältä

Päivitetty 30.6.2022