VEIJO ULMANEN

(1955)

 

Veijo Ulmanen (s. 1955) on valmistunut teolliseksi muotoilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta, nykyisestä Aalto-yliopistosta vuonna 1983. Hänen kiinnostuksensa suuntautui kuitenkin valmistumisen jälkeen muotoilun sijasta kuvanveistoon. Veijo Ulmanen on asunut Hyvinkäällä 1990-luvulta saakka.

Ulmanen on käyttänyt teoksissaan hyvin erilaisia materiaaleja kuten lasikuitua, pronssia, betonia ja puuta valmiista esineistä puuviiluun. Veijo Ulmanen työskentelee tarkasti ja täsmällisesti kuin puuseppä; jälki on huolellista kuten käsityöläisellä pitääkin. Tähän huolelliseen rakentamiseen sisältyy silmää pettävä illuusio. Monet Veijo Ulmasen veistoksista muistuttavat arkkitehtonisia pienoismalleja tai mekaanisia laitteita. Teokset saattavat olla samaan aikaan sekä monumentaalisia että korumaisen siroja. Hänen veistoksena ovat usein täynnä loputtomia, mielikuvitusta kiehtovia yksityiskohtia. Mutta mikään niissä ei ole kuitenkaan sattumanvaraista. Kaikki perustuu äärimmäisen tarkkaan suunnitteluun.

Taiteilija on tehnyt useita tilaustöitä kuten Oulun yliopistolle teoksen Akku, 1999 ja  Kyminkartanon koulu, 2010, Kotka.

Veijo Ulmanen

1955

 

UUSI ELÄMÄKuvassa Veijo Ulmasen Uusi elämä teos
2009

puu ja metalli

korkeus 1,65 m

Kaupungintalo, aulan parvi, Kankurinkatu 4-6

(nähtävissä virastoaikana)

  

 

Veijo Ulmasen veistos Uusi elämä on tehty insinöörin tarkkuudella, taiteilijan luovuudella ja käsityöläisen huolellisuudella. Veistoksen pitää pystyssä sen metallinen tukirunko, jonka. ympärille kiertyvät kaarevat jalopuiset viilulastut. Ne kieppuvat tahdissa ylöspäin aivan kuin laulaisi sävelasteikkoa.

.

Päivitetty 24.3.2023