Kasvatus ja koulutus

Mutkaton arki lapsiperheille, nuorille ja opiskelijoille

Hyvinkää tarjoaa hyvät varhaiskasvatus- sekä perusopetuspalvelut niin yleis- kuin erityisopetuksessa.

Suomen ensimmäinen Joutsenlippupäiväkoti on valmistunut Hyvinkäälle elokuussa 2017. Päiväkotien lisäksi tarjolla on myös kerhoja ja avointa päiväkotitoimintaa, jonka toiminta perustuu aktiiviseen ja mukavaan yhdessäoloon.

Oppilailla on mahdollisuus hakea perusopetuksen aikana painotettuun opetukseen musiikki-, matematiikka- ja urheiluluokille. Hyvinkäällä on laaja A1-kielivalikoima ja lisäksi kaupungissa on mahdollista käydä peruskoulun luokat 1. - 6. myös englanninkielisillä luokilla tai ruotsiksi.

Hyvinkään lukiossa opiskelee noin 900 nuorta, ja aikuislinjalla tämän lisäksi noin 70 aikuisopiskelijaa. Ammatillisen koulutuksen opiskelijat, lähinnä Hyria koulutuksesta, voivat suorittaa joustavasti kaksoistutkinnon vaatimia lukio-opintoja. Hyvinkään lukiossa on yleislukion lisäksi valtakunnallinen erityistehtävä luonnontieteissä. Lukiossa on myös taidelinja ja erityisen kattava kieli-tarjonta sekä mahdollisuus osallistua yksilölliseen huippu-urheiluvalmennukseen. Aikuislinjalla toimii myös perusopetuksen lisäopetus, eli 10. luokka ja aikuisten perusopetus. Lukio tekee yhteistyötä Hyria koulutuksen kanssa mm. toisen asteen urheiluvalmennuksen osalta.

Hangonsillan alueelle valmistuu vuoden 2020 lopulla Kipinä-talo, jonne kahdessa toimipisteessä oleva lukio ja Hyvinkään Opisto siirtyvät. Tämä mahdollistaa entistäkin paremmat opiskelumahdollisuudet nuorille ja aikuisille aivan kaupungin keskustassa.

Ammattikorkeakoulu Laurean kampus tarjoaa puolestaan tasokkaita jatko-opiskelumahdollisuuksia mm. hyvinvointialalla.

Tutustu opiskelu ja varhaiskasvatuspaikkoihin tarkemmin

Päivitetty 19.5.2021