Yritystarinoita Hyvinkäältä: Kytäjän matkailu ottaa kehitysaskeleita eteenpäin

Kytäjällä Kytäjärven ympärille sijoittuvat Kytäjä Golf ja Kytäjä Resortin monipuoliset majoitus- ja matkailupalvelut molemmin puolin järveä.

yritystarinoita

Hyvinkään matkailun yksi painopiste sijaitsee Kytäjällä.

Kytäjärven länsirannalla on Kytäjä Golf sekä suurin osa Kytäjä Resortin majoituskohteista. Kytäjärven toisella puolella sijaitsee muita Resortin matkailu- ja majoituskohteita.

Matkailukeskusta ollaan nyt kehittämässä pitkän tähtäimen suunnitelmalla.

"Näen Kytäjän alueen oikeana helmenä, jolla on suuret kehitysmahdollisuudet nimenomaan vastuulliseen matkailuun".

– Tarkoituksena on tarkentaa strategiaamme sekä miettiä painopistealueet ja keinot, joilla alueen kasvua saadaan edelleen jatkettua, kertoo Kytäjä Resortin liiketoimintajohtaja Susanna Saastamoinen.

Pohjois-Karjalan Lieksassa asuva Saastamoinen aloitti tämän vuoden alussa Kytäjä Resortin liiketoimintajohtajana. Hänellä on pitkä kokemus matkailuliiketoiminnan kehittämisestä.

– Kytäjän lisäksi vastuullani on Savonlinnassa sijaitseva Kanava Resort sekä Rukalla sijaitseva Villa Rinnekallio.

Rautatieasemalle autonvuokraus ja pyörätie Kytäjälle asti

Susanna Saastamoinen uskoo Kytäjällä olevan paljon potentiaalia. Tämä koskee niin kotimaista, kuin ulkomaistakin matkailua.

– Jos ajattelee Uudenmaan aluetta, niin täällä ei ole resort-tyyppisiä matkailukohteita yhtä paljon kuin esimerkiksi Lapissa. Täällä etuna on vielä lentokentän ja rautatieaseman läheisyys.

Saastamoiselle Hyvinkää ei ole ennen tätä vuotta kovinkaan tuttu. Hänestä asia on etu, koska asioita voi tarkastella ilman ennakkoajatuksia.

– Näen Kytäjän alueen oikeana helmenä, jolla on suuret kehitysmahdollisuudet nimenomaan vastuulliseen matkailuun. Tärkeää olisi saada vieraita alueelle kaikkina vuodenaikoina.

Saastamoinen pitää Kytäjän vahvuuksina muun muassa vahvan historia- ja kulttuuritaustan, laadukkaan palvelurakenteen sekä Hyvinkään kaupungin läheisyyden.

Vieraat tulevat Kytäjälle pääosin omalla autolla, mutta olisi hyvä olla muitakin vaihtoehtoja.

– Voisiko Hyvinkään rautatieasemalla olla autonvuokrausmahdollisuus? Jatkossa ehkä parempi julkinen liikenne ja kutsutaksi voisivat tulla kyseeseen, kun asiakasmäärät kasvavat.

Saastamoisen mukaan myös pitkään suunniteltu pyörätie Hyvinkään keskustasta Kytäjälle olisi matkailun ja turvallisuuden kannalta selvä parannus.

Kytäjä Golf myötätuulessa

Erittäin tärkeä osa Kytäjän matkailukokonaisuutta on ulkomaillakin arvostettu Kytäjä Golf.

Kytäjägolf.jpg

Kytäjä Golf Oy:n toimitusjohtaja Jukka Koivun mukaan golfkeskuksella menee hyvin. Se on tehnyt ennätysmyynnin neljä vuotta peräkkäin.

– Tämä vuosi näyttää menevän pitkälti viime vuoden malliin. Nyt syksyllä aloitamme myös South-East kentän peruskorjauksen, joka kestää vajaa kaksi kuukautta, Koivu sanoo.

Toimitusjohtaja iloitsee siitä, että kotimaisten golfaajien lisäksi Kytäjälle on tänä sesonkina saatu poikkeuksellisen paljon ulkomaisia vieraita.

– Heidän saamisensa tänne on aina kovan työn takana. Suomi ei ole mikään tunnettu golfmaa maamme rajojen ulkopuolella.

Ulkomaiselle golfmatkailulle voi kuitenkin jatkossa avautua uusia mahdollisuuksia. Syynä on jatkuvasti lämpenevä ilmasto, joka saa pelaajat hakeutumaan kuumilta alueilta viileämpiin olosuhteisiin.

Kytäjärvellä ja Kytäjä-Usmin ulkoilualueella käyttämätöntä potentiaalia

Sekä Susanna Saastamoinen että Jukka Koivu näkevät Kytäjän sydämessä olevalla Kytäjärvellä oman roolinsa matkailun kehittämisessä.

"Alueen monikäyttöinen reitistö on meille tärkeä ja haluaisimme kehittää sitä".

– Kotimaiset golfvieraat eivät järveä paljon hyödynnä, mutta ulkomaisia vieraita se kiinnostaa. Olisikin hyvä, jos heille olisi tarjota esimerkiksi veneily- ja uimismahdollisuus, Koivu miettii.

Saastamoinen kertoo, että Hyvinkään kaupungin kanssa on käyty jo alustavia keskusteluja Kytäjärven epävirallisesta uimapaikasta, jossa jo nytkin uidaan.

– Toivottavasti järven rantaan saataisiin raivattua sellainen alue, jota Kytäjä Resortin vieraatkin voisivat käyttää.

Lieksan vaaramaisemissa asuva Saastamoinen on vaikuttunut Kytäjä-Usmin ulkoilualueesta. Se tarjoaa paljon mahdollisuuksia eri vuodenaikoina.

– Alueen monikäyttöinen reitistö on meille tärkeä ja haluaisimme kehittää sitä. Talvella taas talvipyöräily ja lumikenkäily ovat suosittuja aktiviteetteja. Sekin olisi hienoa, jos Hyvinkään latuverkosto ulottuisi Kytäjä Resortin alueelle saakka.

Alueelta löytyy alihankkijoita

Matkailubisnes vaatii toimivan verkoston.

Koivu ja Saastamoinen kertovat Hyvinkäällä ja lähiseudulla olevan varsin mukavasti heidän tarvitsemiaan alihankkijoita.

Kytäjä Resortilla on tarvetta muun muassa catering- ja ohjelmapalveluyrityksille sekä kuljetuspalveluille. Kytäjän talli puolestaan on suosittu hääpaikka ja siellä tarvitaan usein hääkampaajaakin.

Saastamoinen huomauttaa, että alihankkijoiden pitää tarvittaessa pystyä palvelemaan isompiakin ryhmiä.

– Se onkin onnistunut esimerkiksi jakamalla asiakkaita pienempiin ryhmiin.

Kytäjä Resortin liiketoimintajohtaja peräänkuuluttaa vielä yhtä asiaa. Pienempien matkailuyritysten pitäisi tuotteissaan huomioida enemmän myynnillisyys.

– Meille voidaan sanoa, että kyllä pystymme toteuttamaan jonkun asian. Mutta siitä pitäisi olla myös jotakin kättä pidempää.

Onko Hyvinkää matkailukaupunki?

Sekä Jukka Koivu että Susanna Saastamoinen näkevät yhteistyön Hyvinkään kaupungin ja muiden alueen matkailutoimijoiden kanssa olennaisen tärkeänä.

Saastamoisen mukaan Kytäjä Resort on aloittanut keväällä keskustelut Hyvinkään kaupungin ja Uudenmaan liiton kanssa matkailun kehittämisestä.

– Nyt otetaan vasta ensimmäisiä askeleita. On tärkeää, että puolin ja toisin oltaisiin muihin yhteydessä jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Lopuksi kysyn vielä helsinkiläiseltä Koivulta ja lieksalaiselta Saastamoiselta, onko Hyvinkää heidän mielestään oikea matkailukaupunki.

– Näin stadilaisen näkökulmasta ei ole. Matkailukohteessa pitää olla joku vetonaula, jonka takia sinne mennään. Hyvinkäällä on Rautatiemuseo, mutta se on tärkeä kohde vain pienelle joukolle, Koivu pohtii.

Hänen mukaansa haaste esimerkiksi helsinkiläisiä ajatellen on se, että Kytäjän mielletään sijaitsevan kaukana.

– Ulkomaisen golfvieraan kannalta kaikki on taas lähellä. Juuri missään maailmalla golfkentän ja resortin yhdistelmää ei ole vain 45 minuutin päässä päälentokentältä.

Saastamoinen puolestaan näkee paljon mahdollisuuksia siihen, että Hyvinkää nousisi esille nykyistä paremmin matkailukaupunkina.

Sen eteen pitää kuitenkin tehdä paljon töitä.

– Mitään Muumimaailman kaltaista uutta kohdetta ei tarvita. Hyvinkäällä on olemassa jo paljon kiinnostavia asioita, mutta ne matkailukärjet pitää saada kaivettua esiin.

IMG_4329.JPG
Kuvassa Kytäjä Golfin Jukka Koivu ja Kytäjä Resortin liketoimintajohtaja Susanna Saastamoinen.

Teksti Vesa Keinonen. Kuvat Vesa Keinonen/Kytäjä Resort


#elinvoimainen #elämyskaupunki #businesshyvinkää #yritystarinoita @Hyvinkääncity

>> Lisää yritystarinoita

Päivitetty 9.9.2025