Hyvinkää – hyvä kaupunki yrittää

Erkki Taskinen

Hyvinkään hyvä logistinen sijainti lisää yrittäjyyden vetovoimaa. Yritykset ja niiden tuotteet sekä palvelut tavoittaa helposti ja nopeasti. Pääkaupunkiseutu elinkeinoelämän moottorina, on lähellä. Lisäksi kansainväliset markkinat aukeavat sekä satamien että lentokentän kautta.

Tämä antaa alueen elinkeinoelämälle ja uusille yrityksillä hyvät mahdollisuudet menestyä ja kehittyä.

Saumaton yhteistyö julkisten yrityspalveluiden ja kaupungin virkakoneiston sekä poliittisten päättäjien välillä toimii hyvin. Siksi alue houkuttelee ja uusia yrityksiä perustetaankin hyvää tahtia.

Yrityksen perustaminen houkuttelee. YritysVoimala Oy:n kautta perustettiin vuoden 2021 aikana yhtä paljon yrityksiä kuin vuonna 2020.

Uuden yrityksen perustaja-asiakkaita vuonna 2021 oli 192 kpl, mikä on 5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuonna 2021 YritysVoimalan asiakkaat perustivat 99 uutta yritystä, kun luku edellisenä vuonna oli 97. Niihin tulleiden uusien työpaikkojen lukumäärä oli 110.

Hyvinkäälle YritysVoimalan kautta perustettiin 42 uutta yritystä.

Epävarmat ajat ovat perinteisesti tuoneet lisää asiakkaita yritysneuvontaan.

Kaiken kaikkiaan maksutonta ja henkilökohtaista yritysneuvontaa hyödynsi viime vuonna reilusti yli 1 000 yritystä.

Yrityksen perustajien profiili

Perustajista 29 % oli alle 30-vuotiaita, 23 % välillä 30–40 vuotta ja 35 % yli 40-vuotiaita. Puolet perustajista oli naisia.

Yleisimmät toimialat olivat kampaamo- ja kauneudenhoitopalvelut, liikkeenjohdon konsultointi, talonrakennusala ja autokorjaamot.

34 %:lla asiakkaista on ammatillinen koulutus, korkeakoulutausta on 31 %:lla.

Työsuhteesta yksityisessä yrityksessä lähti yrittäjäksi 28 % asiakkaista, 23 % oli työttömiä, 14 % opiskelijoita.

56 % aloitti yksityisenä elinkeinonharjoittajana, 40 % perusti osakeyhtiön. 8 % aikoi työllistää muitakin kuin itsensä.

Sivutoimisena aloitti 22 %.

Hyvät neuvot ovat nyt aiempaa suuremmassa arvossa

Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä YritysVoimalassa saamaansa neuvontaan. Asiakastyytyväisyys on asteikolla 1–5 mitattuna 4,8.  Toivomme, että tieto hyvästä, maksuttomasta neuvonnasta tavoittaisi jokaisen yrittäjän, sillä neuvonta hyödyttää kaikkia, olipa kyseessä poikkeusolot tai ei.

YritysVoimala on yrityksiä varten. Autamme yrityksen perustamisvaiheesta lähtien kasvattamaan ja kehittämään liiketoimintaa ja kun luopumisen aika tulee, autamme myös yrityskaupassa ja omistajanvaihdoksessa. Palvelumme kattavat koko yrityksen elinkaaren ajan.

Olethan YritysVoimalaan yhteydessä, haluamme auttaa yritystäsi menestymään paremmin!

Erkki Taskinen
toimitusjohtaja
YritysVoimala Oy

******************************

YritysVoimala tarjoaa maksutonta neuvontaa kaikille yrityksille ja yrityksen perustajille Hyvinkään–Riihimäen talousalueella

YritysVoimalan neuvonta kattaa yrityksen kehittämisen ja liiketoiminnan suunnittelussa avustamisen sekä neuvonnan myyntiin ja markkinointiin, hallintoon, henkilöstöasioihin, omistajanvaihdoksiin sekä rahoitukseen liittyvissä asioissa.

YritysVoimala avustaa yrityksiä myös verkostoitumisessa, kansainvälistymisessä ja toimitilojen etsimisessä alueelta.

YritysVoimalalla on lisäksi laaja kumppaniverkosto, joka tarjoaa syväosaamista omilla osaamisalueillaan.

>> Aiemmat kolumnit

 

Päivitetty 21.4.2022