Yritystarinoita Hyvinkäältä

  • Kalastustuotteita voi myös lähestyä rohkeammin ja rennommin, sanoo Vision Groupin toimitusjohtaja Juha Koivu.

  • Sveitsi Rentin yrittäjä Niko Pietilä toteaa, että Sveitsin alueesta saa eniten irti, mikäli lähtee sisätiloista komeaan luontoon.

  • Lajupek Oy

    Toimitusjohtaja Juhamatti Malm kertoo, että puolustusliittoon liittyminen on avannut maamme teollisuudelle aivan uusia kanavia.

  • Hyvinkääläissyntyiset kaksosveljekset Jaakko ja Kalle Hämäläinen kertovat, että jo 2000-luvun alussa olivat miettineet, että tässä liiketilassa olisi paras paikka ravintolalle.  

  • Saint-Gobain

    Tehtaanjohtaja Pauliina Savolainen sanoo, että hyvinkääläistehtaan ehdoton valtti on laatu. Tarvittaessa tuotteet räätälöidään juuri asiakkaan tarpeisiin sopivaksi.

  • Hotel Sveitsi

    Hotellinjohtaja Tuija Lehtojoki iloitsee siitä, että Hyvinkään matkailu- ja muussakin kehityksessä eri toimijat puhaltavat yhteen hiileen. Ilmapiiri on hyvä.

  • Best Caravan Oy

    Markkinointijohtaja Tuomas Salminen kertoo, että automatkailun ehdottomia etuja on sen tuoma vapaus mennä ja tulla kuten haluaa ilman aikatauluja.

  • Teesalonki Sylvia

    Teen ja elämyksen vuoksi meillekin tullaan vähän kauempaakin, kertoo Teesalonki Sylvian yrittäjä Helena Niemelä.

  • Teräskolmio Oy

    Toimitusjohtaja Erja Yli-Kahila kertoo Hyvinkäällä toimivan Teräskolmio Oy:n juurien olevan pitkät, jo kolmannessa polvessa.

  • Saunakauppa

    Saunakaupan yrittäjät Heidi Pursiainen ja Hannu Komi näkevät Hyvinkään oivana paikkana pitää saunamyymälää.