Vanhempainyhdistys

Lukioiden yhdistymisen myötä myös Hyvinkään yhteiskoulun lukion ja Hyvinkään Sveitsin lukion perinteikkäät vanhempainyhdistykset yhdistyivät 6.10.2020.

Hyvinkään lukion koti ja koulu -yhdistys aloitti toimintansa.

Hyvinkään lukion Koti ja koulu –yhdistys ry

Hyvinkään lukiossa toimii aktiivinen Koti- ja Koulu –yhdistys ry (K&K). Sen jäseninä on vanhempien ja huoltajien lisäksi koulun opettajia, muuta henkilöstöä sekä edustus opiskelijakunnasta.  

Yhdistyksen toiminta

K&K:lla on mahdollisuus itse tai yhteistyössä muiden (esim. luokka, vanhempainrengas) kanssa järjestää retkiä, luentoja, erilaisia kulttuuririentoja sekä muita yhteisiä tapahtumia. K&K voi osallistua  myös koulun organisoimien vanhempainiltojen sekä muiden tapahtumien järjestelyihin. K&K:n yksi tavoite on myös lisätä koulun yhteisten tilojen viihtyvyyttä.  

K&K:n asioita hoitaa vuosikokouksessa valittu hallitus (katso kokoonpano jäljempänä), ja se on ollut aktiivisesti mukana valtakunnallisen vanhempainliiton toiminnassa.

Liity kannatusjäseneksi 

Yksi tapa tukea K&K:n toimintaa on liittyä kannatusjäseneksi. Voitte liittyä jäseneksi perhekuntana maksamalla 10€ Keski-Uudenmaan Osuuspankin tilille FI88 5062 0320 3023 12. Laita maksun liiteosaan sähköpostiosoitteesi ja/ tai nimesi ja yhteystietosi. Tervetuloa jäseneksi!  

Varainkäyttö 

K&K kerää toiminnallaan varoja, joilla se järjestää yllämainittua toimintaa, rahoittaa opiskelijoille keväisin jaettavia stipendejä sekä tukee hakemusten perusteella koulun ja luokkien toimintaa.  

Terveiset hallitukselta – ja hallitukselle 

K&K toivottaa kaikki ideat ja ”kädet” tervetulleiksi mukaan yhteiseen, mukavaan toimintaan! Kerrothan meille, mikäli olet mahdollisesti käytettävissä erilaisten tapahtumien suunnittelussa ja/ tai järjestämisessä. Jos sinulla on terveisiä hallitukselle kerrottavaksi, ota rohkeasti yhteyttä, me odotamme sitä!  

Hyvinkään lukion Koti ja koulu –yhdistys ry:n hallituksen jäsenet 2023-2024

Huoltajat:
Noora Paajanen, pj (noora.c.paajanen@gmail.com)
Jaakko Haapamäki
Anne-Mari Kaartinen
Miia Lahti
Anita Nieminen
Sanna Wickman

Opettajajäsen: Jussi Sarkola.
Opiskelijakunta: Leo Myllymäki

Päivitetty 11.3.2024

    

kaupungin tunnus valkoisena

In English 
På svenska

  

Työntekijöille: 
(webmail/sähköposti)

- Office.com

hyvinkaa.fi

visithyvinkaa.fi

 

face instan logo twitter youtube LinkedIn

OTA YHTEYTTÄ

Hyvinkään lukio
Kenkätehtaankatu 1,
05900 Hyvinkää 
hyvinkaanlukio@hyvinkaa.fi
hyvinkaanlukio.aikuislinja@hyvinkaa.fi
p. 019 459 11*

Yhteystietojen haku
Opetushenkilöstön sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@edu.hyvinkaa.fi

Rehtoreiden ja oppilaitossihteerien sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi

 

   

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskuosoite/OVT 003701258660

Operaattori Telia/CGI 003703575029

 

Verkkolaskulla näkyvä osoite:

Hyvinkään kaupunki

003701258660
PL 299
02066 DOCUSCAN

  

Kaupungin ostolaskun vastaanottotapa on verkkolasku.

Hyvinkään lukion viite: 187 44005 
Hyvinkään lukion hankkeiden viite: 187 44006

Kaupungin y-tunnus: 0125866-0